Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 26. maaliskuuta 2018

Mitä kuuluu Pattaya Suomi-Seuran petankki-harrastukselle?

jormas: Tästä aiheesta tiedän hieman liian vähän, jotta voisin sanoa varmuudella juuta tai eitä tai jotain siltä väliltä. Ja sitä paitsi aiheesta ehkä oikeampi tiedottaja olisi peliporukan lisäksi pääkallopaikka eli Pattaya Suomi-Seura, sillä onhan kyse meidän monen yhteisestä harrastuksesta.  Mutta Seuran somesivuilta ei löydy tietoa tämänkään vertaa joten voi olla, että tapahtunut on yllätys Seurallekin. Mitä se tapahtunut sitten onkaan. 

Eilen kuitenkin innostuin ottamaan aktiiviseen pelaajaan yhteyttä, että voisiko hän olla blogisivujemme vieraileva "tähtikirjoittaja"?  Ja kirjoittaa blogin tästä hienosta  toimintamuodosta. Vastaus tuli tuota pikaa kysymyksen kera, että enkö tiedä viimeisistä käänteistä. En tiennyt, joten tavattiin  ja turistiin, jonka jälkeen soitin vielä parille kolmelle aktiivisesti harrastuksessa mukana olleelle.

Petanquetahan on pelattu Pattaya Suomi-Seuran nimissä vuosikaudet Jomtienilla, niin sanotulla Buddha-aukiolla. Joka on melko lähellä Seuran entisiä toimitiloja Agnet-condossa. Kylttikin on parvekkeen tai ikkunan reunassa edelleen tallessa kertomassa Seuran historiasta.

Vielä viime vai peräti tänä vuonna taidettiin petankissa kilpailla Seuran mestaruudesta sekä yksilötasolla, että joukkueena. Muistelen myös olleen Mauri Keinäsen muistokisat edesmenneen, ehkä toiminnan perustajan, mutta ainakin pitkäaikaisen, oivan kilpamiehen muistoksi.

Seura lahjoitti minunkin varapuheenjohtaja-aikoina usein palkintoja kisoihin ja vastaavasti pelaajat jonkun setelin muun muassa lasten päiväkotityöhön. Minä myös, sillä itsekin olen viihtynyt pelimiesten ja harvojen naisten joukossa pelikentällä. Vaatimattomalla menestyksellä.

Seuran palloja on moni vuosien saatossa lainaillut ja ottanut tuntumaa, josko tästä uusi harrastus. Tai sitten on muuten vain verestetty vanhoja taitoja.

Mutta eilen sain kuulla, että Seuran toimintana pelaaminen on tullut tiensä päähän. Peliporukka on perustanut uuden joukkueen, jossa ei Suomi-Seura ole enää mukana. Pelipaikka on vaihtunut Buddha-aukiolta läheiselle urheilukentälle tai -areenalle. Miksi näin on tapahtunut, siitä kerron vasta sen jälkeen, jos päätöstä tehneet ovat sitä mieltä.

Lisäykseni blogin julkaisemisen jälkeen: Alkujaan mukana ei ole ollut Pattaya Suomi-Seura, vaan miehet Ilpo ja Kari. Kolmantena mukaan tuli Taisto ja hänen jälkeensä muita, mukaan luettuna tekstissä mainittu Mauri Keinänen. Joka saamieni tietojen mukaan alkoi käyttämään Petankki-ilmoituksiin muun muassa Seuran ilmoitustaulua. Siitä mahdollisesti muodostui käsitys, että Suomi-Seura olisi ollut mukana alusta saakka.

Ei kommentteja: