Koirajahdissa

päivis: Kun vanhaksi elää, niin sitä huomaa päätyvänsä aina vain uudenlaisiin tilanteisiin. Sellaisiin, joihin ei etukäteen juuri ole osannut varautua. Tai kyllä nyt jo parin päivän ajan oli tiedossa, että seuraava operaatio, johon osallistumme, on melko aran äitikoiran ja seitsemän alle neliviikkoisen pennun siirto kadulta Meowin koira- ja kissayhteisöön. Mutta kaikki ei tietenkään mennyt ihan niin kuin oli suunniteltu.

Olin lapsenomaisesti kuvitellut, että emokoira jotenkin vain näppärästi houkutellaan tulemaan häkkiin, jossa se kuljetetaan pentuineen uuteen kotiin. No eipä tietenkään se näin käynyt. Tarvittiin ammattilainen, joka puhalsi niin kuin intiaanit konsanaan nukutusainetta sisältävän nuolen koiran reiteen.

Minun tehtäväkseni osui seurata koiraa, joka ei selvästikään ollut tyytyväinen takalistoon saamastaan nuolesta. Ja jo hetken päästä se oli kadonnut näköpiiristä. Huomasin, että se oli pujahtanut aidan ali entiselle asuinalueelleen, autopesulaan, joka on taas käynnistänyt toiminnan ja omistaja on työpäivän päätyttyä laittanut pesulan eteen verkkoaidan, jotta sisälle ei pääsisi luvattomia kulkijoita.

En todellakaan tuntenut itseäni 63-vuotiaaksi, kun punnersin itseni aidan sisäpuolelle kapeasta raosta. Toinen vaihtoehto olisi ollut aidan yli kiipeäminen, johon myös kuvittelin pystyväni. Enkä myöskään tullut ajatelleeksi, että olisin jotenkin luvattomasti autopesulan suljetulla alueella. Ainoana ajatuksenani oli turvata äitikoiran siirto pentuineen pois vaaralliselta alueelta.

Kauempana näin kohteen, Illaksi kutsumamme nartun, joka hoiperteli pelottavan näköisesti korkeimmalla paikalla, jonka se hallin perältä oli löytänyt. Jäin seuraamaan sen uneliaaksi muuttuvaa olemusta ja odotin, että nukutusnuolen ampunut koirajahtaaja pääsisi myös jostain aidatun alueen sisäpuolelle ja tulisi jatkamaan työtään.

Oletetun arvion mukaan Ilta olisi unten mailla noin viidessä minuutissa. Niin se tekikin ja siinä vaiheessa sen päälle laskettiin valtaisa haavi, jonka sisässä se oli turvallista kuljettaa pois alueelta. Ensin piti vähän tuumata, mistä sen saa kadun varteen, kun vaihtoehtoina oli aidan alitus tai ylitys. Alakautta se onnistui parhaiten.

Tällä välin Jorma oli vienyt kaikki seitsemän pentua koirapelastaja Louisen tuomaan koriin. Louisen kyydissä äiti ja lapset ajettiin läheiselle eläinklinikalle, sillä Ilta-äiti oli ilmiselvästi sairas. Pennut puolestaan nukkuivat tyytyväisinä korissa. Klinikan tarkastuksessa kävi ilmi, että Illalla on jokin ongelma maidontuotannossa, joka on mahdollisesti aiheuttanut sille tulehduksen. Kuumetta sillä ei onneksi kuitenkaan ollut.

Hetken tuumattuamme päätimme suunnata kohti Na Jomtienin eläinsairaalaa, jossa Ilta ja pennut voisivat viettää tulevan yön. Olisi ollut liian monta hankaluutta, jos sakki olisi tässä vaiheessa viety Meowin luokse, kuten alkuperäinen tarkoitus oli. Sairaalassa Illalle saatettiin myös aloittaa heti lääkitys ja tehdä muitankin tarpeellisia huoltotoimenpiteitä. Sen nimeksi kirjattiin Ilta. Saa nähdä, taipuuko se jatkossa thaimaalaisten suussa, kun ruotsalainen Louisekin yritti kirjoittaa sen muotoon Iltta.

Pennut nukkuivat edelleen tyytyväisinä korissaan tietämättä, että niitä oli jo kuskattu kilometrikaupalla mopon sivuvaunussa kohti uutta ja parempaa elämää.

Louisen kanssa tuumasimme, että voi kun näille edes löytyisi uusia koteja. Meow's Sanctuary kun ei oikeastaan ole tarkoitettu kuin väliaikaiseksi paikaksi terveille ja terhakoille pennuille. Pysyvän kodinkin ne toki siellä saavat, jos näin on tarkoitettu.

Käynnit eläinsairaalassa ovat tulleet jo turhankin tutuksi.

Eläinsairaalan väki hieman hymyili, kun Louisen kanssa kerroimme, minkälaisia VIP-asiakkaita me sairaalalle olemme jo senkin vuoksi, että viemme sinne saman koiraperheen jäseniä yksi vuorollaan hoidettavaksi. Ensin oli Cry, jonka liikuntakyky onnistuttiin osittain palauttamaan sairaalassa tehdyssä operaatiossa. Parhaillaan sairaalassa on toipumassa Cryn sisko, joka myös on käynyt läpi operaation, jonka tarkoituksena oli korjata sen toinen etujalka. Ja nyt tyttöjen äitikin tarvitsi uusine pentuineen sairaalan palveluksia. Ja palvelujen tarve sen kuin jatkuu, kun nartut pitää jatkossa steriloida, jotta kenenkään niistä ei tarvitsisi kokea ei-toivottuja raskauksia. Ja tulevaisuudessa olisi edes jokunen koira vähemmän kokemassa nälkää, sairauksia ja ihmisten piittaamattomuutta.

En varmasti joutuisi koskaan edes miettimään, miksi haluan sekaantua tällaiseen, elleivät jotkut (onneksi aika harvat) ihmiset tuon tuostakin arvostelisi koirien hyväksi tekemäämme työtä ja varsinkin siinä sivussa tekemiämme taloudellisia uhrauksia. Arvojamme ikään kuin haastetaan ihmettelemällä, emmekö koirien sijaan voisi auttaa vaikka kurjuudessa eläviä lapsia. Mitä näille voi edes sanoa? Eläinrakkaus on ehkä syntymälahja, jota kaikki eivät saa tai eivät edes halua. Meille eläinten suhteen ei ole vaihtoehtoja. Hädänalaisten eläinten auttaminen näyttää kuuluvan meidän ihmisyyteemme. En edes haluaisi sen olevan toisin.