Sivun näyttöjä yhteensä

torstai 4. tammikuuta 2018

Elanto

päivis: Voi kuinka rakastankaan tuota otsikon sanaa. Elanto. En ajattele sillä entistä ooteekoolaista osuuskauppaa tai nykyistä HOK-Elantoa, vaan ihan yksinkertaisesti sanaa joka tarkoittaa... Niin mitä se oikeastaan tarkoittaakaan? Hankkia elantonsa tuo ainakin mieleen toimeentulon, mutta jotenkin sanan yhdistää mielessään myön ruokaan.

Olemme täällä Thaimaassa usein puhuneet siitä, että ihmiset tulevat toimeen pienillä palkoillaan, koska palkan tarkoitus on vain tuoda elanto, jokapäiväinen leipä (tai ehkä paremminkin riisi). Siihen pienikin palkka täällä riittää. Mutta pian on rahat loppu, jos on hankittava vähänkin kalliimpi auto tai asunto. Jos on ihan pakko kulkea muotivaatteissa tai haluaa harrastaa vaikka golfia.

Näitä toimeentuloajatuksia pyöritimme taas kertaalleen sen jälkeen, kun näin Instagramissa ilmoituksen tarjoilijan työpaikasta täällä Jomtienilla. Kuukausipalkaksi yhdeksän tunnin työpäivillä luvattiin 10 000 bahtia eli pyöreästi 260 euroa, mutta edellytyksenä oli jo jonkinmoinen englannin kielen taito ja muutakin tarjoilijan tehtävään liittyvää osaamista. Seuraan tuon ravintolan Instagram-julkaisuja, joten tiedän, että paikka on täkäläisittäin hieman tavanomaista tasokkaampi. Minkä verran vaatimattomamman risubaarin tarjoilija mahtaakaan saada palkkaa?

Tämän kuvan selitys on kyllä oikea aasinsiltojen
aasinsilta. Täällä Mimosan galleriassa käynti ei
kuitenkaan maksanut minulle mitään, sillä
pääsin sinne ilmaiseksi vuosi sitten hankkimani
thaimaalaisen ajokortin ansiosta. Vähillä
rahoilla elävän kannattaa käyttää kaikki ilmaiset
edut hyväkseen. Thaimaassakin.
Kun tuloni syksyllä romahtivat eläköitymisen myötä, innostuin herkuttelemaan ajatuksella, että kokeilisin elää täällä mahdollisimman pienellä rahalla. Riittäisikö esimerkiksi tuo tarjoilijan palkka? Aika hyvän käsityksen kuluttamistani bahteista saan sillä, että kirjaan ylös kaikki henkilökohtaiset menoni ja yhteiseen rahapussiin laittamani bahtit. Tunnollisesti. Muistikirjastani löytyy muun muassa kertakäyttösadetakki - jota tietenkin voi käyttää useita kertoja. Se maksoi 29 bahtia.

Tiedän ja vähän pelkäänkin, että nuukuuksissani voisin mennä ihan äärimmäisyyksiin.

Ihan tuolla tarjoilijan palkalla en ole vielä kuitenkaan joutunut elämään, sillä edelleen on sen verran työelämän aikaista rahaa sukan varressa, ettei hätä ole tullut käteen, vaikka täällä on ollut aivan yllättäviäkin menoja. Tarkoitan niillä tietysti Cry-nimiseen koiranpentuun liittyviä hoitokuluja, joista on tullut aikaisemmin kirjoiteltua. Tai jos ei niistä kuluista niin koirasta ainakin.

Muussa kuin euron valuutassa ilmoitettujen hintojen hahmottaminen on välillä vaikeaa. Näin on noiden bahtien kanssakin, vaikka niitäkin on tullut käsiteltyä jo lukuisten vuosien ajan. Kyllä kai monella suomalaisella meni vuosikaudet oppia ymmärtämään euron arvo. Ei ole pitkä aika siitäkään, kun joku vielä tapaili jonkun kalliimman tavaran hintaa markoissa.

Varsinkin hinta, joka on jossain sadan bahtin hujakoilla, tuntuu joskus pieneltä. Kunnes sitten tajuaa, että sehän onkin vähintään 2,5 euroa. Esimerkiksi alkoholiton olut kaupassa. Suomessa niin kallista olutpulloa ei koskaan tulisi ostettua.

Ja välillä taas 1000 bahtia on olevinaan suuri raha, mutta euroissa se kuitenkin on vain vähän yli 25. Sillähän ei Suomessa ihmeitä makseta tai hankita. Tarkkana pitää olla, jos ruokakauppareissusta sillä hinnalla selviää.

Ei kommentteja: