Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 5. joulukuuta 2017

Lavataksin ohjaamossa

päivis: Teemme välillä vähän isommalla suomalaisporukalla retkiä Pattayan lähellä oleviin muihin rantakohteisiin. Rantojen oikeat nimet unohtuvat aina, mutta kun tulee kutsu lähteä armeijan rannalle, silloin jo tietää, mihin ollaan menossa. Tänään ajeltiin vähän armeijan rantaa kauemmaksi, Sattahipiin asti. Matka lavataksilla eli songthaew'lla Jomtienilta tuolle koiristaan tutulle rannalle kesti tunnin verran.

Meillä on ollut uusi kuski, jonka ajamilla reissuilla olen nyt parilla kerralla istunut apumiehen paikalla. Kuskilla osoittautui olevan jonkinlainen englannin kielen taito, joten olen hänen kanssaan voinut selvitellä joitakin mielessäni pyöriviä asioita. Tänään esimerkiksi sain kuulla, että hän tekee kymmentuntista työpäivää. Sitä en tietenkään huomannut kysyä, että montako työpäivää viikossa on. Kenties seitsemän. Tänään, vaikka thaimaalaiset yleisesti viettivätkin vapaapäivää, ainakin palveluammateissa oleville 5.12. on normaali työpäivä.

Edesmenneen kuninkaan syntymäpäivän kunniaksi moni thaimaalainen
käytännössä ahtautui meren rannoille viettämään vapaapäivää. Jos en ole
ihan väärässä, ex-kuninkaan syntymäpäivä on täällä myös isänpäivä.
Aiemmin olen kuskilta saanut myös vahvistuksen käsitykselle, että Thaimaan pojat menevät jossain elämänsä vaiheessa luostareihin munkeiksi, mutta munkkeuden kestosta en saanut tolkkua. Armeijaa kuski sen sijaan ei ole käynyt. Siksikö, että on ollut munkki vai jostain muusta syystä? Sitä en kehdannut kysyä. Kuten en kehdannut udella sitäkään, että onkohan uudella kuninkaalla oikeasti niin paljon tatuointeja kuin minunkin silmiini sattuneista kuningas ennen -kuvista voisi päätellä. Ehkä se olisi ollut jopa sopimaton kysymys. Siitäkin huolimatta, että Thaimaa on oikein tatuoinnin luvattu maa.

Kuski on selvästi eläinrakas ihminen. Hän kauhistelee ja painaa torvea, kun huomaa keskellä tietä kaikessa rauhassa makailevia koiria. Opastaa minua, kun odotamme, että suuri karjalauma on löntystänyt tien yli: "They are buffalos", kuski korjaa, kun hihkaisen, että onpa paljon lehmiä. Hän myös varmistaa, että näinhän apinan, joka juuri säntäsi tien yli. Ja jos apinoita ei näy, siellä missä pitäisi, hän kertoo siihen syyn. Harmi, että en kuitenkaan ymmärrä hänen englantiaan niin paljon, että tietäisin, miksi apinat eivät juuri sillä hetkellä pällistele ohi lipuvaa liikennettä. Oliko armeija alkanut ampua apinoita, hätistellyt niitä pois ampumalla ilmaan - vai oliko armeijalla sittenkään mitään tekemistä koko asian kanssa. No, ei hänkään tainnut ymmärtää sanaakaan, kun selitin pitkästi, kuinka seuraan televisiosta Thaimaan pääministerin englanniksi tekstitettyjä puheita.

Kumpikin taidamme silti sanoa, että okay. Useimmiten se kai tarkoittaa, että joopa joo, en ymmärtänyt puoliakaan siitä, mitä puhuit.

Yhdessä olemme välillä kauhistelleet Pattayan seudun vilkasta rakentamisboomia. Kuski hiljentää vauhtia, pyörittää päätään ja huitaisee kädellään osoittaakseen lahden takana näkyvät kymmenet pilvenpiirtäjät.

Metsää, joka silmämääräisesti arvioiden monin paikoin on niin tiheää, ettei siellä pystyisi edes kulkemaan, pitäisi mielestämme säästää ja vaalia. Mutta nyt sitä pistetään matalaksi kiihtyvällä tahdilla. Ei kuski silti mikään ympäristöihminen ole. Kehuu dieseliä parhaaksi polttoaineeksi, kun yritän kysyä, että kaasullako tämä auto kulkee, vaikka pitäisihän sen kuulua ohjaamoon asti, että dieselmoottori tuolla konepellin alla hyrisee ja välillä vähän yskiikin.

Tai ehkä tulkintani suhteesta ympäristöasioihin on tasoa "musta tuntuu". Jouduin nimittäin kaivamaan hatarasta muististani ihan kaikki sinne heitetyt tiedot, kun minun piti selittää hänelle, missä kohtaa Suomessa ollaan nyt sähköautojen kehityksen ja käyttöönoton kohdalla. Ja varmasti valehtelin ihan sujuvasti, kun olin tietävinäni, miten pitkän matkan yhdellä latauksella voi ajaa. Mutta luultavasti en tuosta valheesta tai tietämättömyydestä jää koskaan kiinni, sillä ainakaan lavataksikuskin mukaan Thaimaassa ei liikenteessä ole vielä ensimmäistäkään sähköautoa.

Säästä vierasmaalaisen kanssa pitää tietysti myös puhua ikään kuin kehuskellen, miten kylmää meillä talvella on. Yllättäen olen joutunut myös selittämään päivän pituuksia. Vähän petyin, kun kesien yöttömät yöt eivät kuskissamme saaneet aikaiseksi pienintäkään ilmeen värähtämistä. Ehkä liikenteen seuraaminen vilkkaalla Sukhumvitilla ja takaosassa ulkona lavan penkeillä hikoilevien muiden matkalaisten turvallisuus oli sillä hetkellä tärkeämpi asia.

Ei kommentteja: