Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 18. elokuuta 2017

Elämän tähden ry, vuosikokous

jormas: Elämän tähden ry on perustettu viime vuosituhannen loppupuolella. "Yhdistyksen tarkoituksena on ihmisten ja eläinten hyvinvoinnin edistäminen ja elämänlaadun parantaminen Suomessa ja ulkomailla".

Käytännössä koko ajan olemme tehneet puhdasta vapaaehtoistyötä, joskin matkaan mahtuu muun muassa pari projektia. Lehteäkin, nimeltään In105-lehti olemme julkaisseet. Päätoimittajan pestin hoiti Päivi Strandén, joka itse asiassa teki EU-rahoilla koko lehden kannesta kanteen. Nykyisin Päivi toimiin hallituksen jäsenyyden lisäksi mm. yhdistyksen toiminnanjohtaja. Sekin vapaaehtoistyötä.

Joka vuosi vuosikokouskutsu materiaaleineen on lähetetty yhdistyksemme jokaiselle jäsenelle, välillä paperipostina ja viima aikoina sähköisessä muodossa. Kun tapa ei ole kertaakaan kokousruuhkaa saanut aikaiseksi, muutamme toistaiseksi käytäntöä ja kokouskutsu julkaistaan sosiaalisessa mediassa, tarkemmin yhdistyksemme blogi- ja Facebooksivuilla, jotka toimivat myös kotisivuinamme.

Ennen vuosikokousta palastelen yhdistyksen blogisivuille ainakin
Vuosikertomuksen 2016 ja Tavoitesuunnitelman 2017.

Ei kommentteja: