Sivun näyttöjä yhteensä

torstai 24. elokuuta 2017

Avoin kysymys Valtionkonttori/Kansalaisneuvonta/Keski-Uudenmaan sote

jormas: Tuusula kuuluu kokeilukuntiin, joissa voi valita muun muassa lääkärin peruspalveluiden tuottajan. Ohjeet ovat selvät myös netin käyttäjille, joten tarkoitukseni oli valita palveluntuottaja sähköisesti. Mutta siitä alkoivat ongelmat, sillä mikään kolmesta pankkiyhteydestäni ei kelvannut, vaikka samana päivänä ne toimivat verottajan sivulle, jossa vaihdoin tilinumeroni sekä kaikkiin kolmeen käyttämääni pankkiin. Samoin oli laita mobiilitunnisteeni kanssa.

Pitkään pohdin, että missä mahtaa olla vika ja soittelin ja odottelin puheluja monta tuntia kahtena päivänä. Sain toinen toistaan viisaampia neuvoja Kansalaisneuvonnasta lähtien. Kenelläkään ei ollut aikaa saati tarvetta kuunnella omia arvioitani syistä. Tässä muutamia esimerkkejä:

"Sähköisissä palveluissa saattaa olla lyhytaikaisia katkoksia, jotka voivat estää palvelun käytön. Yritä tunnistautumista hetken kuluttua uudelleen. Voit myös kokeilla seuraavia yleisiä keinoja sähköisen palvelun käytön epäonnistuessa:
- Tyhjennä selaimesi välimuisti ja kokeile palveluun kirjautumista uudelleen.
- Kokeile palvelun käyttöä toisella selaimella (Firefox, Chrome, Internet Explorer).
- Jos mahdollista, kokeile palvelun käyttöä toisella laitteella.

Pankki voi myös myöntää erilaisia verkkopankkitunnuksia asiakkaille. Voit tarkistaa omasta pankistasi, ovatko sinulle myönnetyt verkkopankkitunnuksesi omaan henkilötunnukseesi sidotut eli onko niillä mahdollista tunnistautua sähköisiin palveluihin. Esim. yhteiskäyttötilin tai yrityksen verkkopankkitunnuksilla ei voi tunnistautua. Mobiilivarmenteen käyttöön liittyvissä asioissa sinun kannattaa olla yhteydessä oman puhelinoperaattorisi asiakaspalveluun.

Jos edellä mainitut asiat on jo tarkistettu, kannattaa ongelmaa selvitellä kokeilemalla tunnistautua useampaan sähköiseen palveluun, varmistaaksesi, ettei tietyssä palvelussa ole tilapäistä katkosta, joka estää tunnistautumisen. Voit kokeilla tunnistautua esim. VRK:n omien tietojen tarkastus -palveluun, johon pääset oheisesta linkistä.
Selaimen välimuistin tyhjentäminen tai toisen selaimen käyttö (Chrome, Internet Explorer, Firefox) auttavat useimmissa tunnistautumiseen liittyvissä ongelmissa, joten niitä kannattaa vielä kokeilla.
Huomioithan myös, että kirjautuminen kannattaa aina tehdä käyttäen kyseisen asiointipalvelun omalla sivulla olevaa kirjautumispainiketta."

MUTTA MIKÄ ON TÄMÄN PALAUTTEEN TARKOITUS JA YDIN? Vaikka kuinka yritin kysyä, että voisikohan olla mahdollista, että koska asun merikonteista tehdyssä kodissa ilman pysyvää rakennuslupaa , niin maistraatti on kirjannut minut "vailla vakinaista asuntoa olevaksi" ja ohjelma ei siksi hyväksy kirjautumistani. Ei kuulemma voi. Koin itseni mitättömäksi ja tietämättömäksi kansalaiseksi, jonka ei tule ehdottaa saati neuvoa, vaan ottaa ainoastaan vastaan mitä annetaan. Vaikka niiden avulla ei selvästikään päästä haluttuun lopputulokseen.

Onneksi koko valitettavan, tympeän ketjun päästä löytyi maistraatista asiakaspalvelija, jolla oli Mikki-Hiiren tavoin suuret korvat ja pieni suu. Hän kuunteli ja kuunteli ja viimein sanoi, että katsotaanpa. Ja aivan totta. Vaimoni oli kirjattu yhteiseen kotiimme vakituisesti asuvaksi ja minua ei. Nyt sitten "henkikirjottajankin" mielestä asun pysyvästi vaimoni luona ja voimme jopa äänestää samassa paikassa.

JA SITTEN SE KYSYMYS. Jos "vailla vakinaista asuntoa oleva" ei voi käyttää Soten valinnanvapauskokeilun sähköisiä palveluja siksi, että tunnistusjärjestelmä ei suostu tunnistamaan kansalaista ilman vakituisen asunnon osoitetta, niin eikö kaikille kansalaisille tarkoitettu palvelu aseta kansalaiset eriarvoiseen asemaan?

Ei kommentteja: