Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 23. toukokuuta 2017

Vapari sai 600 euron lahjoituksen

päivis: Taustat yksityishenkilöiden ja ainakin yhden yrityksen aktivoitumisesta tukemaan kehitysvammaisten jalkapallojoukkue Vaparia löytyvät Jorman blogikirjoituksista täältä. Tänään oli aika antaa spontaanien lahjoitusten avulla kokoon saadut eurot Järvenpään Palloseuran Vaparin edustajille.

Keski-Uusimaa-lehden toimitalolla tapasimme toimittaja Heikki Santavuoren kanssa Vaparin joukkueenjohtaja Kaisa Niemisen ja Järvenpään Palloseuran hallintopäällikkö Marjo Hellbergin. Nieminen sai lämminhenkisessä tilaisuudessa mukaansa 600 euroa käytettäväksi kehitysvammoista, autismista ja erilaisista kehityshäiriöistä kärsivien jalkapalloharrastuksen toteuttamiseen.

Heikki Santavuori tarjoili kahvia Marjo Hellbergille (vas.) ja Kaisa Niemiselle.
Jorma Soini kuunteli naisten tarinointia kehitysvammaisten jalkapallojoukkueen arjesta.
Nieminen ja Hellberg avasivat meille vaparilaisten jalkapalloharrastusta ja suojattiensa taustoja herskyvällä tavalla, iloineen ja suruineen. Kehitysvammaisten jalkapallojoukkueen "lapsista" moni on jo siinä iässä, ettei heillä ole vanhempia kuljettamassa harrastuksen pariin. Osa joukkueen pelaajista asuu asuntoloissa eri puolilla Keski-Uusimaata. Jos joukkueen rahat ovat niukat, niin ovat myös useiden aikuisikään ehtineiden pelaajienkin käytettävissä olevat varat.

Nuoremmilla taas jalkapalloharrastus saattaa olla ainut mahdollisuus sosiaalisiin kontakteihin kodin ulkopuolella. Kehitysvammaisen on vaikea päästä muiden lasten kanssa pihaleikkeihin koulupäivän jälkeen.

Tavallisten lasten ja nuorten joukkueharrastuksiin verrattuna Vaparin nuorempien pelaajien vanhemmat joutuvat vastaamaan toiminnasta huomattavasti pienemmällä porukalla. Kaisa Nieminen totesi, että myös valmentajan rooli on pelaajien välillä kovinkin haastavista taustoista johtuen vaativa. Siksi kesällä pidetäänkin kunnon tauko, jotta myös valmentaja pääsee lomailemaan.

Kaisa Niemistä ja Marjo Hellbergiä kuunnellessa joutui väkisinkin miettimään, miksi jokainen euro pitää "kerjätä", jotta 13-45-vuotiaat erityisryhmien ihmiset voivat viikoittain osallistua liikuntaharrastukseen, joka selvästi antaa heille uusia valmiuksia ja voimavaroja. Tämän kaltaiseen toimintaan jos mihinkä kannattaisi korvamerkitä edes pieni osa vaikka niistä rahoista, joita joskus varsin avokätisesti ojennetaan esimerkiksi kilpaurheilulle.

Koska näin ei kuitenkaan ole, joka vuosi joudutaan jännittämään, miltä seurakunnalta järjestyisi jokunen satanen ja ovathan tutut Lions Club -järjestöt edelleen tukemassa toimintaa.

Vaparin pelaajat löytyvät Jampan jalkapallohallista joka keskiviikko. Treeneissä on yleensä mukana parikymmentä pelaajaa, joiden joukossa tällä hetkellä on muutama tyttökin. Tavallisten treenien lisäksi välillä pelataan myös ystävyysotteluita esimerkiksi Järvenpään Palloseuran erilaisia aikuisten joukkueita vastaan.

Muiden jalkapallojoukkueiden tapaan vaparilaisetkin haluaisivat tehdä yhdessä joitakin asioita. Yksi joukkueen haaveista on saunailta, johon rahaa ei ole tahtonut löytyä. Kaisa Nieminen arveli, että nyt saadun lahjoituksen ansiosta tämä pitkään ilmassa ollut haave varmasti saadaan toteutettua.

Ei kommentteja: