Luontotarkkailua keittiön ikkunasta

päivis: Muistan muinoin, että haaveilin keittiöstä, jonka tiskialtaan tai työtason kohdalla olisi ikkuna. En muista, mitä ajattelin sieltä näkeväni. En ehkä ajatellut mitään. Kunhan haaveilin. Merikonttikodissa toiveeni viimein toteutui.

Merikonttikodin keittiön paras ikkuna on tässä.

Tämän kuvan olen julkaissut jo monta kertaa:
Oli se vaan niin hieno hetki. Ja täysin keittiön
ikkunan ansiota, että yleensä huomasin ilveksen.

Aamulla, kun touhuan keittiössä, tarkkailen samalla pihanäkymää. Odotan aina, että siellä tapahtuu jotain. Veikkaan, että tuo jatkuva odotuksen tila sai alkunsa siitä, kun joitakin vuosia sitten näin pihassa ilveksen. Huomasin sen, kun se seisoi keskellä kotitietä.

Hetken päästä kissapeto istahti alas ja katseli kaikessa rauhassa ympärilleen. Siinä vaiheessa sain jalat alle, nappasin kameran ja onnistuin ottamaan muutaman kuvan yllättävästä vieraasta, vaikka se oli jo päättänyt jatkaa matkaa.

En aina odota ilvestä, kun katselen keittiön ikkunasta ulos, mutta jotain toivon silti näkeväni. Pihatie houkuttaa ajattelemaan, että sieltä tassuttelee tai loikkii joku kohti taloa. Toisinaan ikkunasta näkee kauriin tai peuran. Niiden tunnistamisessa en ole maan mainioin. Kumpaakin lajia täällä kuitenkin liikkuu.

Silloin tällöin tulija on kaksijalkainen, joka kaasuttelee pihaan Gps:n eksyttämänä. Huvittavan usein olemme kuulleet kulkijoiden päämääränä olevan Pasi, joka kuulemma asuu Metsälinnuntien päässä. Joskus ystävällisesti, toisinaan vähän kärttyisinä ohjaamme tulijat palaamaan sinne mistä tulivatkin.

Varsinkin aamuisin toivon, että kaksi villiä ja vapaata pihakaniamme, Mustis ja Ruskis, ovat taas selvinneet tähän päivään. Joskus tuntuu, että niiden elämä on yhtä hengissä selviytymistä - ja ruokailua. Päivä on pelastettu, kun molemmat kanit näyttäytyvät. Taktisesti niille on laitettu kuivattua heinää syötäväksi paikkaan, jonne näkee suoraan ikkunasta.

Viime päivinä olen monesti bongannut rusakon, joka ehkä käy treffaamassa kaneja. Varsinkin mustat kanit (nykyinen Mustis on jo toisen polven edustaja) näyttävät tulevan juttuun jänisten kanssa.

Lintuja tietysti näkyy kaiken päivää. Useimmat ovat samoja, tuttuja lajeja. Kouluaikoina tunsin monia lintuja ja mielelläni piirsinkin niitä. Vuosien myötä olen onnistunut unohtamaan lähes kaiken oppimani. Tunnen kuitenkin jonkun verran lajeja, joten osaan sanoa muutakin kuin että kyseessä on pikkulintu, vesilintu tai iso lintu. Viime aikoina pihassa on pyörinyt ehkä poikkeuksellisenkin paljon punatulkkuja. Entisaikaan ne kai häipyivät kesäksi suuriin metsiin. Mutta enää mikään ei tietysti ole niin kuin ennen.

Vähän aikaa sitten katsoin taas keittiön ikkunasta ulos, kun pihaan syöksyi kanahaukka. Mustis oli yksin pihassa, huomasi lähestyvän linnun ja pötki nopeasti pöheikköön. Ymmärrän, että haukkakin tarvitsee ruokaa, mutta olin sen kanssa eri mieltä siitä, mistä se lounaansa poimii. Siksi juoksin hätyyttämään haukan tiehensä, kun näin sen jäävän istuskelemaan risukon päälle.

Keittiön ikkunasta toki näkyy muitakin lentäviä kuin linnut: Helsinki-Vantaan lentokentälle laskeutuvia lentokoneita. Jaksan edelleen bongailla niitä, kun kuulen laskeutuvan koneen äänen. Erityissuosikkejani ovat viheltävää ääntä pitävät koneet. Äänestä tiedän, että nyt taivaalta tulee alas jotain tosi suurta.