Koirakahvila

päivis: Maaliskuinen KUMS Tukikoirakkojen yhteiskävely jäi mieleen niin hauskana kokemuksena, että halusin ottaa sen Niilon kanssa uusiksi. Huhtikuun kävely piti jättää väliin, mutta viime keskiviikkona olimme taas Tuusulan Mutterimajan parkkipaikalla katsomassa, minkälaista kävelyseuraa tällä kertaa on tarjolla.

Pihaan ilmestyi muutama edelliskerralta tuttu koira ja joukko uusia kävelykavereita taluttajineen. Myös mopsi-tyttö, johon Niilo viimeksi ihastui, oli mukana. Nartun aluillaan olevat juoksut taisivat silloin vielä vauhdittaa mielenkiintoa.

Kanssamme kävelemässä oli myös kaksi kookasta vinttikoiraa, joista toinen oli pelastettu huonoista oloista jostain ulkomailta. Kävelyn jälkeen koiran omistaja oli ikionnellinen koiran suoriuduttua lenkistämme ilman suurta draamaa. Myös minä olin tyytyväinen Niilon suoritukseen. Kun mennään samaan suuntaan, ongelmia ei näytä tulevan. Toisin on, jos vastaan tulee toinen koira.

Nyt Niilo johti välillä koko letkaa. Silloin se ei näyttänyt välittävän vähääkään takana tallustavasta kahdeksasta koirasta.

Kävelylenkin jälkeen kavereille tuli jano. Onneksi oli riittävästi vettä tarjolla.

Ehkä kävelyäkin hauskempaa on lenkin jälkeinen "koirakahvila". Tuusulassa on ollut käytössä Mutterimajan päiväkeskus, jossa koirat voivat juoksennella vapaina. Talon asukkaita on silloin myös paikalla, osa tulee mukaan kävelyllekin.

Niilon käytös mopsi-tyttöä kohtaan oli taas tungettelevaa, ainakin hetkittäin. Jälkeenpäin kuulin, että Niilo on kaupunkikodissa ollessaankin osoittanut erityistä mielenkiintoa mopseja kohtaan.

On kiinnostavaa, että koiralla voi olla vahvempia tunteita joitakin tiettyjä rotuja kohtaan. Tai tässä tapauksessa rotua. Itsehän Niilo on rotujen koira. Ihmisen aivoilla ajateltuna kuvittelisi, että koirat eivät ymmärrä toisissaan eroa, eikä varsinkaan eroa, joka niillä itsellään on suhteessa toisiin. Ehkä kokoero on ainut, jonka koirankin luulisi hahmottavan.

Tuusulan yhteiskävelyt jäivät nyt kesätauolle. Hauskuus jatkuu taas syyskuussa.