Sivun näyttöjä yhteensä

lauantai 4. kesäkuuta 2016

Alkukesä ei ole kummallisempi kuin ennenkään

päivis: Kirjoitin lähes tasan kaksi vuotta sitten blogin, joka osoittaa vääräksi ajatuksen, että vain tänä keväänä ja nyt kesäkuun alussa luonto olisi poikkeuksellisesti etuajassa. Kirjoitin silloin, että luonto näyttää elävän jo hetkeä, jota tavallisesti elettäisiin joskus juhannuksen tienoilla. En silloin ollut epäilykseni kanssa yksin. Radiossa joku totesi, samoin kuin itse pelkäsin, että kesä päättyy aikaisemmin, koska eihän se tosiaan voi kestää loputtomiin. Kukat kukkivat aikansa.

En tiedä, minkä verran nyt ollaan etuajassa, mutta kaksi vuotta sitten, kuten nytkin, muun muassa sireenit ja lupiinit kukkivat jo toukokuussa. Kieloista en tainnut silloin kirjoittaa, mutta ainakin nyt nekin ovat jo täydessä kukassa.
Kaksi vuotta sitten pikkulammen rantaan ilmestyi
kuin tyhjästä puskallinen keltaisia kukkia.
Myös sorsaäidillä oli ensimmäinen poikue jo toukokuun puolella. Sen aikaisuudesta en osaa sanoa. Pikkulammessa näimme tämän vuoden toukokuussa 11 sorsanpoikasta. Siitä voisi päätellä, että vielä sorsa ehtii tehdä toisenkin poikueen, ellei sitten syksykin aikaistu.

Kahden vuoden takaiseen verrattuna tämä kevät on erilainen. Kun nyt on ollut jopa monta hellepäivää, kaksi vuotta sitten lämpimin päivä oli vasta kesäkuun alussa. Luonto siis heräsi silloin etuajassa eloon vaikka sää ei sen kummemmin sitä suosinutkaan. Vain pikkulammen veden tilanne on silloin ollut selkeästi toisenlainen. Kun nyt veden lämpö on edelleen alle 15 astetta, kaksi vuotta sitten lähdeperäisessä lammessa lämpömittari näytti 20 astetta. Vain jokilammessa olemme nyt toistaiseksi nähneet parin kymmenen asteen lukemia.

En muista, olenko kaksi vuotta sitten kirjoittanut syksyn säästä. Jos olen, silloin olisi pitänyt ottaa kantaa siihen, onko kesä kestänyt vähintään elokuun loppuun saakka. Vai olisiko käynyt niin, että syksykin on alkanut ennen aikojaan. Veikkaan, ettei niin käynyt, enkä usko, että niin kävisi tänäkään vuonna.

Ei kommentteja: