Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 23. toukokuuta 2016

Työelämä kiinnostaa eläköityvääkin

päivis: Olen sopinut jääväni eläkkeelle ensi vuoden syksyllä. Luulisi siis, että työelämän tulevaisuuden kotkotukset eivät juuri jaksaisi kiinnostaa. Jostain syystä asia ei kuitenkaan ole niin. Luen tai ainakin vilkaisen aina jutun, jos näen sellaisen jossain lehdessä. Viimeksi asiaa puitiin sunnuntain Hesarissa. Otsikkona oli Trendien harjalla.

Artikkelissa esiteltiin tulevia työelämän trendejä erityisesti siinä valossa, minkälaisena tulevaisuus näyttäytyy nyt työelämään valmistuville.

Minua on usein kiusannut työelämäjutuissa se, että niissä käsitellään työntekoa ikään kuin kaikki tekisivät toimistotyötä. Toisin sanoen istuisivat (tai seisoisivat) päivät pitkät työpöydän ja tietokoneen edessä. Ehkä vähän samaan oli sorruttu sunnuntaisessakin jutussa, vaikka työmarkkinoille astuvien mannekiinina toimi juuri sairaanhoitajaksi valmistunut nuori nainen.

Juttu kuitenkin suunnilleen alkoi toteamuksella, että kahdeksasta neljään toimistotyö on yhä voimissaan. Sitähän se tuskin koskaan on tyypillisten sairaanhoitajien työssä. Osa heistä esimerkiksi tekee jopa yksinomaan yövuoroja tai kolmivuorotyötä nyt kuitenkin. Mutta tämä osio jutusta oli kuitenkin otsikoitu koskemaan etätöitä.

Vaikka etätöistä puhutaan jatkuvasti, aika harva palkkatyöläinen tai muukaan niitä pystyy tekemään. Kaupan kassaa ei voi hoitaa kotoa käsin, eivät onnistu poliisihommatkaan etänä (paitsi nettipoliisin), eikä bussin kuljettaminen, tehdastyöstä nyt puhumattakaan. Tai rakennushommista. Jostain löysinkin tiedon, että etätöitä tekevät ovatkin yleensä korkeasti koulutettuja ja ylempiä toimihenkilöitä.

Etätyö on joka tapauksessa yksi tulevaisuuden trendeistä, koska enää ei ajatella, että työtä pitäisi tehdä esimiehen tarkkailun alla. Mutta esimerkin mukaista sairaanhoitajan työtä joka tapauksessa tulevaisuudessakin taidetaan tehdä paljolti niin, että ollaan porukalla jossain ja joku on aina pomo. Vaikka varsinainen pomottaminen onkin vähenemään päin monilla aloilla.

Tulevaisuuden työelämä vaatii myös jatkuvaa oppimista. Tuota samaa on hoettu jo vuosikymmenet ja hoetaan tulevaisuudessakin. Veikkaan, että oppimisen tavat saattavat kuitenkin muuttua. Koulun penkillä oppimisen rinnalle on taas noussut työssä oppiminen.

Jostain syystä jutun neljänneksi otsikoksi oli kirjattu Monta kulttuuria. Taitaa olla vähän niin kuin Hesarin ja joskus Ylenkin jutuissa, että jos koululuokasta löytyy yksikin maahanmuuttaja, niin tuota oppilasta pitää ehdottomasti haastatella. Siis työelämänkin trendiksi jutussa väitetään sitä, että tulevaisuudessa työskennellään entistä enemmän muista kulttuureista tulevien kanssa. Kyse voi olla työkavereista tai asiakkaista. Niinhän se varmaan on, mutta onko se nyt kuitenkaan mikään työelämän mukanaan tuoma trendi? Mutta kuin meitä lukijoita on niin tärkeä muistuttaa monikulttuurisuuden kasvusta, niin pitihän se tietysti tähänkin Hesarin juttuun jotenkin saada ympättyä.

Tämä värikäs kuva, jossa on rekissä kirpputorimyyntiin ommeltuja hameita,
liittyy varsinaisesti aivan blogikirjoitukseni loppuosaan. Siinä kaipaan
työelämäjuttujen joukkoon tarinoita siitä, miten ihmiset voisivat
hankkia elantonsa myös epätyypillisillä työn tekemisen tavoilla.
Artikkelin viimeinen otsikointi sentään liittyy läheisesti jutun sairaanhoitajan tulevaan työuraan. Siinä nimittäin todettiin, että tulevaisuudessa töitä tehdään yhdessä työyhteisönä. Se ei kuitenkaan taida olla pelkästään tulevaisuuden trendi, ei varsinkaan sairaaloissa. Vaikka saman katon alla touhuaakin joukko lääkäreitä, hoitajia, laitosapulaisia ja niin edelleen, kuten jutussa todetaan, tulevaisuudessakaan ei taida olla näköpiirissä, etteivätkö mainittujen ammattien harjoittajien roolit pysyisi jatkossakin tiukasti omissa karsinoissaan.

Juttu ei oikeastaan kertonut mitään uutta tulevaisuuden työelämästä. Itse olisin mielelläni lukenut esimerkiksi arvioita siitä, miten tulevaisuudessa ihmiset hankkivat toimeentulonsa epätyypillisissä työsuhteissa tai olematta ollenkaan työsuhteessa. Yhä enemmän taitaa olla esimerkiksi niitä, jotka toteuttavat erilaisia omia projektejaan olematta kuitenkaan esimerkiksi yrittäjiä. Ostavat vaikka halpoja asuntoja ja remontoivat ja saneeraavat ne myyntiä varten. Tai bloggaavat ja tekevät samalla monia muita oman mielenkiintonsa piiriin kuuluvia asioita. Ja palkka tulee sieltä. Jopa lähivuosien eläkeläisenä voisin inspiroitua jostain tuon tyyppisestä. Tai varsinkin ahaa-elämyksen voisivat kokea ne, jotka nyt kipuilevat sen kanssa, kuinka voisivat päästä kiinni työn syrjään.

Ei kommentteja: