Ihminen on suvaitsematon, outo otus

jormas: Parikin kertaa olen kirjoittanut vieraslajeista. Näin ovat tehneet monet muutkin, sillä aihe on yksi kansan kestosuosikeista. Vierasperäisistä ihmisistä moni käyttää termiä maahanmuuttajat, tuttavallisemmin mamut. Mutta muualta tulleita ja tulevia on niin ihmisissä, eläimissä kuin kasveissakin. Kaikkia tulee Suomeen luvan kanssa, aivan erikseen tuotuina ja haluttuina, mutta myös ilman mitään lupia.

Kaikkien joukossa on toivottuja, vähemmän toivottuja, inhokkeja ja ei vois vähempää kiinnostaa lajeja. Osa istuu suomalaisuuteen helposti ja osa taas ei. Jotkut saavat alkuperäisväestön mielestä pitää omat tapansa, mutta eivät kaikki eikä varsinkaan kaikkia tapoja.

Kanadanhanhi saisi tallustella Helsingin rannoilla, jos se ei käyttäisi ihmisten istuttamia nurmikoita myös käymälätiloinaan. Musliminaiset saavat käyttää uimahalleja muiden tapaan, mutta kaikille ei istu heidän oma, suljettu uimavuoronsa, jossa he uivat vaatteet päällä. Minä ymmärrän tämän tavan, mutta en sitä, että sama uinninvalvoja sanoo minulle seuraavana päivänä, että et voi tulla uimashortseissa uimaan, kun niissä on 5 senttiä liian pitkät lahkeet. Joillekin kymmenen asteen pakkasessa ruokarahaa pahvikippoonsa anova kerjäläinen on liikaa kadulla kyyhöttämässä. Lupiini saa kasvaa tienpientareella, mutta inhokki siitä tulee, kun se valloittaa istuttamani päivänkakkarapenkin. Esimerkkejä voisin jatkaa kirjan verran.

Suoremmin uskallamme puhua vierasperäisten kasvi-, hyönteis- ja eläinlajien aiheuttamista kustannuksista. Helsingin kaupungin ympäristökeskus kuvailee tilannetta hälyttäväksi. Kaupungin mukaan joistakin vieraslajeista on selvää haittaa ja niitä torjutaan silloin, kun se on mahdollista. Helsingissä viime vuonna torjuntatyöhön käytettiin noin 400 000 euroa. Suurimmat kustannukset tulivat kanien torjunnasta, johon käytettiin 160 000 euroa. Kaneja torjutaan, koska ne syövät istutuksia sekä puiden ja pensaiden tyviosien kuorta ja kaivavat maanalaisia käytäviä.

Ihmisen tekemä kani ihmisen

tekemässä luonnossa

Itselläni on ollut kotieläimenä kaneja koko elämäni ajan. Siis yli 60 vuotta. Niitä on ollut häkeissä sekä sisällä että ulkona, mutta myös vapaana, kuten nyt. Joten tiedän aika tavalla kanielämästä. Ja siitä, että Suomen luonnolle ne eivät tee mitään vahinkoa. Vaan päinvastoin, sillä muun muassa riistaeläinten oivana ateriana, ne rikastuttavat Suomen luontoa monin tavoin. Inhokki siitä on tullut siksi, että se syö mielellään kaikkea sitä vierasperäistä kasvistoa, jota ihminen istuttaa puistoihin ja vastaaviin paikkoihin saadakseen viereensä keinotekoisen luonnon.  Puolestani saavat syödäkin, sillä ihmisen aiheuttaman tuhon määrää ne eivät pysty saamaan aikaan. Kanihan syö nälkäänsä, kuten kaikki elävät. Lisäksi se vain palauttaa luontoa luonnonmukaisempaan tilaan.

Mutta kaikkein ällistyttävin luonnon oikku olemme me ihmiset. Jotka emme pärjää luonnon kanssa, vaikka sitä kuinka mieleiseksemme muokkaisimme. Mutta emmehän me pärjää keskenäänkään, vaan sopivin väliajoin tapamme toisiamme miljoonia sodissa ja muissa keskinäisissä välien selvittelyissä.