Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 30. toukokuuta 2016

En usko humalaan

jormas: Toissa päivänä kirjoitin alkoholin mielikuvamainonnasta. En pidä siitä, kuten en pidä siitä savukkeidenkaan kohdalla. Se onkin Suomessa nykyisin tupakkatuotteissa kiellettyä. Mutta yritän ymmärtää myös niitä, jotka ovat minua sallivampia viinamainontaan. Ehkä he ovat niitä, jotka kokevat alkoholin minua enemmän nautintoaineena ja joilla ei ole ollut koskaan sen kanssa ongelmia. Ainakaan omasta mielestään, sillä läheiset ovat oma juttunsa. Ja sielläkin saattaa puoliso ajatella toisin kuin esimerkiksi perheen lapset. Lapsista enemmistö ei taida ymmärtää viinan juontia ollenkaan. Kun se on vielä niin pahaakin, he sanovat. Vaikka eivät olisi maistaneet sitä edes kielellään.

Mutta minulle käytännössä alkoholin ainut tarkoitus oli laittaa nuppi sekaisin. Enemmän tai vähemmän. Ja jotakin fiiliksen hakemista tai muutosta arkeensa etsinevät myös kohtuukäyttäjät, sillä mikseivät he muuten joisi vain alkoholittomia juomia? Vaikka viiniä ja oluita, joita niitäkin löytyy kaupoista ainakin kymmentä eri sorttia. Ja jotka olivat viime vuonna Alkon eniten kasvanut tuoteryhmä. Makukin on monessa alkoholittomassa aivan huippua.

Mutta kun olin nuori, niin tiesin kaiken ja olin kuolematon. Ja uskoin humalaan. Yhteen en tiennyt uskoako vai eikö uskoa. Se kummajainen oli Jumala. Johon uskon nykyisin välillä enemmän ja välillä vähemmän. Mutta uskon kuitenkin tai ainakin haluan uskoa heikkoinakin hetkinä. Sitä uskoakin on kai loppujen lopuksi vain itsekkäistä syistä. Siis esimerkiksi siksi, jos kuitenkin olisi minullekin jossain päin taivaanrannan ylisillä paikka. Missä ei ole kuolemaa eikä aikaa. Mieluummin ottaisin silloin paikan, jossa on mukava lämpötila. Ei liian kuuma, sillä siihen en tunnu tottuvat. Vaikka sitä päiviksen kanssa pari kertaa viikossa harjoittelenkin merikonttisaunamme orsilla.

Mutta aikansa kutakin, sanoi pässi ja moni muukin. En usko enää humalaan enkä sen tarjoamaan ja tuomaan pakotiehen. Enkä oikein mihinkään muuhunkaan keinotekoiseen tapaan muuttaa omaa todellisuutta toisenlaiseksi. Sillä minun kuuluu ja haluan iloita sekä surra aidosti ilman mitään keinotekoista.

Mutta raittius ei ole minulle viinaton tai muutenkaan päihteetön elämä. Se on ohikiitäviä hetkiä, jolloin tuokion ajan tuntuu, että tässä on kaikki, enkä halua mitään lisää, eikä minulta mitään puutu. Niitä hetkiä jaksan tavoitella. Kunnes korvien tinnitus tai joku muu vaiva tai tapahtuma muistuttaa minua vajavaisuudesta sekä elämän rajallisuudesta.

Ei kommentteja: