Minä olen onnellinen veronmaksaja

jormas: Olen suhteellisen tyytyväinen ja onnellinen veronmaksaja, vaikka kieltämättä joskus kirpaisee itseäkin. Kyseiseen, minua miellyttävään elo- ja olotilaan olen päätynyt ajattelemalla asioita määrätyllä tavalla.

Koska en halua Suomeen Saddamin enkä edes Aatun kaltaista diktaattoria enkä ylipäätään diktatuuria, vaikka sodassa saksalaisten aseveljiä olimmekin, jää jäljelle hyväksi vaihtoehdoksi demokratia. Siinä me kaikki yhdessä, siis koko Suomen kansa valitsemme presidentin, mielestämme ehdolla olevista kandidaateista 200 parasta Arkadianmäelle kansanedustajiksi sekä kuhunkin kuntaan 50 molemmin puolin kunnan- ja kaupunginvaltuutettua. Tavan pitäisi olla varsin oikeudenmukainen ja  tasapuolinenkin, sillä myös sen ääni kuuluu, joka ei äänestä lainkaan tai äänestää tyhjää.

Työelämän peruspilareihin olisi hyväksi kuulua, että kun työntekijä on valittu, saa hän koko työyhteisön, mutta vähintään esimiestensä täyden tuen. Mutta mitä teemme me äänestäjät, kun valitsemme edellä mainitut asioidemme hoitajat? Tuemmeko valitsemiamme tekijöitä tehtävissään antamamme valtakirjan mukaisen ajan? Kaikkea muuta. Riippumatta siitä ketkä tulevat valituksi, viisaus ei ison joukon mielestä kuljekaan aseman mukana. Vaan se jää aina kansan keskuuteen, josta osa kumpuaa muiden korviin ja silmiin oppositiosta. Suurin tyhmyys sen sijaan on kuitenkin aina hallituksessa, riippumatta keitä siellä istuu.

Saa siis hakea nurjamielisempää ja tyytymättömämpää työnantajaa kuin mitä me kansana olemme. Kun lukee elämöintiä mielipidepalstoilta tai sosiaalisesta mediasta tai kuuntelee Kansanradiota, voisi hyvinkin ajatella, että kyseessä on vähintäänkin työpaikkakiusaaminen. Mutta ehkä se on niin, että koska kansanedustajan ja valtuutetun työ ei ole työ, ei ole työpaikkakiusaamistakaan. Kunnianloukkaus kuitenkin on ja sen muotoja välillä testaillaan veronmaksajien kustantamissa tuomioistuimissa ja oikeusasteissa.

Pois on meistä ajattelu, jonka Pertti Paasio aikoinaan sanoi, kun Paavo Lipponen valittiin demareiden puheenjohtajaksi. Hän sanoi, että "meillä demareissa on tapana keskustella reippaasti ennen valintaa. Mutta kun valinta on tehty, sen tuolin jalan sahaaminen loppuu siihen". Me tunnumme päättäjiä valitessamme oikein odottavan ketkä tulevat valituksi. Jotta päästään tositoimiin heti kun tiedetään kenen jakkaroita sahailla. Itselleni ei ole selvinnyt missä tässä piilee kansan etu.

Mutta onnellinen verojen maksaminen ja sen myötä elettävän elämän logiikka menee kohdallani niin, että koska minulle on annettu mahdollisuus olla mukana valitsemassa asioitteni hoitajat, he myös päättävät paljonko maksan veroja ja mihin níitä käytetään. Jos ei jälki miellytä, voin jonkun vuoden jälkeen olla taas mukana valitsemassa toisin. Mitä siitä muille kitisemään? Vielä omista valinnoista, sillä vastuunsa se on meillä valinnat tehneillä äänestäjilläkin.

Vaikka eläkkeen määrällä en elvistellä voikaan, jää itsellekin verojen jälkeen kelpo läjä. Joka tipahtaa Ilmariselta tilille, laitan sitten tikkuja ristiin, numeroita Sudokuun tai en kumpaakaan. Verojen maksua minulla oli ylipäätään aikaa ja aihettakin pohdiskella Meilahden sydänvalvomossa sydäninfarktin jälkeen. Siitä selvisin, kiitos loistavan, veronmaksajien rahoilla palkatun henkilökunnan.

Sydäninfarktin vuosipäivää ja sen jälkeistä elämää vietän Suomessa kesäisin lampien, jokien, järvien ja meren rannalla Merikontti- tai Matkakodissamme. Joskus tulee käytyä katsomassa maailmaa liikkuvalla asunnollamme Turkin Alanyassa tai vaikkapa Atlantin rannikolla. Tai skootterilla tai polkupyörällä ihmettelemässä Maarianhaminassa tai Tukholmassa suomalaisia, jotka luulevat olevansa ruotsalaisia tai ainakin näyttelevät sitä. Merkillisiä ovat ihmisten arvot ja arvottamiset, sillä Tallinnassa tapaa harvemmin suomalaista, joka uskottelee itselleen ja muille olevansa virolainen.

Talvisin vietämme aikaa paljon Thaimaassa vuokra-asunnossamme, josta maksamme kuukaudessa vuokraa 130 euroa. Sen ja matkan hinnan säästämme syömällä enemmän tai vähemmän halpahintaista thairuokaa. Ruokitaan lisäksi kulkurikoiria, kävellään pitkin rantoja lähes päivittäin mieluummin kymmenen kuin viisi kilometriä, jos tapa vaikka antaisi jonkun päivän lisää itselle tällä pallolla. Joku jolla on maallista mammonaa vielä meitäkin vähemmän, saa hänkin roposensa silloin tällöin. Jotenkin siitäkin oma mieli tulee paremmaksi. Kun edes ripauksen antaa muille omasta itsekkyydestä. Yhteiskuntavastuuta kannamme Thaimaassakin monin tavoin. Niistä yksi on kerätä kerran viikossa rannalta turistien ja paikallisten sinne jättämiä roskia tunti tai pari.

Aikaa menee lisäksi uima-altailla tai 13 kilometriä pitkän rannan kansituolissa aurinkovarjon alla kuunnellessa, kun suomalaiset haukkuvat itse valitsemiaan päättäjiä, omaa kotimaataan ja Finnairia. Minäkin joskus, kun kuun sirppi oli yöllä toisin kuin Suomessa. Tai linnut laulavat väärään aikaan. Eikä kukkokaan osaa kunnolla kiekua.