Yhteiskunnan holhokki ja elätti

jormas: Jos ylipäätään joskus olen jotain hyödyllistä tai peräti muita auttavaa tehnyt, niin eiköhän se löydy päihdehuollon piiristä. Tiedän kylläkin monista asioista paljon, mutta vain kahdesta sen verran, että voin katsoa kuuluvani joukkoon, jotka voivat sanoa perustellusti olevansa oikeassa. Toinen on viina ja toinen on viinattomuus.

Eräänkin kerran olen ollut mukana osallistumassa kuntien ja vastaavien palvelujen kilpailutuksiin. Olen ollut voittamassa ja olen ollut häviämässä. Olen myös elämöinyt yksityisten voitettua ja tultua ylipäätään voimalla ja vauhdilla mukaan kilpailuihin. Että pitäisikö joku tolkku olla taloudellisen tuloksen tekemisessä ihmisen hädällä ja ahdingolla? Kysymyksestä en ole antanut periksi, vaikka en tiedä päihdehuollossa ainuttakaan kilpailua, johon olisi osallistunut vain yksityisyrittäjiä. Mukana kilpailuissa on aina ollut kolmannen sektorin, itseään yleishyödyllisinä pitäviä toimijoita, jotka ovat hävinneet kilpailun nimenomaan taloudellisin perustein. Ovatko ne siis tehottomia tai mihin he käärivät voittonsa?

Mutta tänä aamuna meni kuppi nurin, kun luin Pohjois-Thaimaassa olevasta, sveitsiläisen lääkärin perustamasta vanhusten hoitokodista http://www.hs.fi/paivanlehti/28122015/a1451189658015 . Sinne kyseinen leguri oli roudannut yli ysikymppisen muistisairaan mutsinsa, joka pojan mukaan tuskin edes tietää missä on. Vanhukset oli ripoteltu pitkin kylää ja he osallistuivat muiden mukana kaiken maailman rientoihin. Henkilökohtainen hoitaja on samassa huoneessa vuorokauden jokaisena hetkenä. Hintakin oli kohdallaan ollen kolmasosa äitimuorin entisen kotimaan hintatasosta.

Kuppi ei mennyt nurin yllä kirjoitetusta, vaan lukemisen mukanaan tulleesta oivalluksesta. Kun olen tullut ikään, jossa en enää ole hyödyksi kenellekään, vaan kuormitan kunnallista  laitoshoitoa, tulen yhteiskunnalle sitä halvemmaksi mitä aikaisemmin kuolen pois ja muutan linnunradan ylisille ikuisiksi ajoiksi. Missä ja millaista se sitten onkaan. Olenko väärässä?

En kykene erittelemään syitä miksi minua, päivätyöni tehnyttä, yhteiskunnan elätiksi ja hoidokiksi tullutta riesaa joku aidosti haluasi pitää elossa, vaikka itse sitä peiton alla haluaisinkin. Tiedän, että tämä on tylysti ajateltu ja siihen on monelle perusteltujakin vastaväittämiä. Ehkä joku niitä minulle kertoo.

Mutta entäpä jos olenkin onnistunut  pääsemään yksityiseen vanhustenhoitoyksikköön? Onko joku asia silloin toisin? On. Sillä yksityisen leipä tai ainakin maksu minusta tulee jokaiselta päivältä, jonka he onnistuvat pitämään minut hengissä. On se sitten hyvä asia tai ei, taidan haluta yksityiseen hoitopaikkaan vaikka Thaimaahan. Jos ylipäätään olen siinä kunnossa, että voin halujani tiedostaa ja ilmaista.