Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Yön sudet ja Venäjä-suhteet

jormas: Mediassa on noussut aikamoinen keskustelu venäläisestä moottoripyöräjengistä, joka on tai oli menossa Berliinin voitonpäivän paraatiin. Siis juhlimaan ja kunnioittamaan esisisiensä tekoja Euroopan vapauttamiksi Hitlerin ikeen alta. Joka oli samaa sakkia missä joukoissa Suomikin taisteli Venäjää vastaan maailman parannustöissä Jota kutsutaan myös toiseksi maailmansodaksi.

Pyöräporukan matka toppasi Puolan rajalle, sillä uutisten mukaan matkalaisilla oli puutteita ainakin matkustusasiakirjoissa. Ja vaikka näin ei olisi ollutkaan, saattaa haave Saksaan pääsystä päättyä Saksan rajalle, sillä kaikilla ei taida olla viisumeita, joita saatetaan tässäkin tapauksessa edellyttää.

Itäisen naapurimme prätkäjengi suunnittelee nyt uutta reittiä, jossa yhtenä vaihtoehtona on kotimaamme. Joku jo elämöi, että sitten tutkimaan suurennuslasilla tai peräti mikroskoopilla maahantulopaperit, että jos vaikka ei tämänkään kautta.

Mutta minä olen eri mieltä, sillä valtakunnassamme on järjestetty huomattavasti huonomaineisempienkin prätkäjengien jäsenten hautajaisia ynnä kissan ristiäisiä ja muita karkeloita, joihin osallistujia on ollut pitkin palloa. Lisäksi nythän on tarkoitus vaan ajaa kauttamme ja mennä Saksaan bailuihin.

Koska en ole kuullut kenenkään mainitsevan, että kyseessä olisi rikollisjärjestö, olisi nyt tuhannen taalan mahdollisuus korjata hieman rapautuneitakin naapurisuhteita, sillä kyseiseen moottoripyöräjengiin taitaa kuulua myös itäisen naapurimme pääboss Vladimir. Tai ainakin hänelle on sinne suhteet kunnossa.

Tästä kerrassaan loistavasta ideasta kiitos osaltani kuuluu Seppo Riikoselle: https://www.facebook.com/seppo.riikonen.98?fref=nf

Syystä tai toisesta itselleni käsittämättömästä syystä en kuitenkaan voi päättää kuka maahamme tulee ja kuka ei. Jos voisin, ottaisin porukan avosylin vastaan, kylvettäisin Katinkullan kylpylässä, syöttäisin, majoittaisin ja juottaisin sekä tarjoaisin tarvittaessa valtiomme kustantamana saattojoukon Saksan lautalle matkalippuineen.

Olen nimittäin kohtuullisen varma, että ainakin suomalaisten motoristien olisi vieraanvaraisuutemme jälkeen varsin räyhäkästä vierailla Venäjällä. Mutta tässäkin asiassa olen Suomen lisäksi ollut länsimaisen uutisoinnin varassa. Aika usein olenkin pohtinut, että onkohan tietooni maailmalta tullut asia nyt aivan noinkaan. Maailmalla kulkiessa saa nimittäin huonollakin kielitaidolla samasta asiasta monta totuutta. Joten nyt aion vähintään mielenkiinnosta seurata mitä tapahtuu täällä: http://fi.sputniknews.com/suomi/

Ei kommentteja: