Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Perheenäiti

päivis: Eipä ole kerta tai kaksi, kun olen ihmetellyt, miksi uutisissa toisinaan käytetään naisesta puhuttaessa sanaa perheenäiti. Tänään tällainen uutinen sattui silmään Iltasanomien nettisivuilta. Siinä kerrottiin, miten suomalainen kiekkovalmentaja oli Venäjällä pahoinpidellyt perheenäidin. Sen verran naisen äitiyttä jutussa täsmennettiin, että hänellä kerrottiin olevan yksi lapsi.

Pahoinpitelyllä ja äitiydellä ei kuitenkaan uutisen mukaan näyttänyt olevan mitään yhteyttä. Mutta kai sillä saatiin korostettua naisen uhrin asemaa. Pelkkä toteamus, että valmentaja pahoinpiteli naisen, ei ehkä olisi ollut niin tunteisiin vetoavaa.

Miehistä sen sijaan todetaan harvemmin, että ovat perheenisiä, mutta toisin oli äskettäin. Olisikohan ollut Tampereella, kun surmattua miestä nimitettiin perheenisäksi. Jos oikein muistan, perheenisän kerrottiin tulleen kuolettavasti pahoinpidellyksi hänen palatessaan ravintolasta kohti kotia. Siihen uutiseen perheenisä-sanan lisääminen sai ainakin minussa aikaan sen, että mietin, mitä kotona kenties olisi ravintolaillan päätteeksi tapahtunut, jos surmatyö ei olisi julmasti keskeyttänyt kotiinpaluuta? Olivatko lapset keskenään kotona? Oliko perheen äiti myös kotona odottamassa lasten isää?


Jonkun toimittajan tai toimitustiimin mielessähän päätös tuosta uutisoinnin tavasta on tietysti syntynyt. Ei tapettua miestä ihan noin vain päätetä nimittää perheenisäksi. Samoin kiekkovalmentajan teko saadaan vaikuttamaan erityisen inhottavalta, kun kohteena kerrotaan olleen perheenäiti sen sijaan, että olisi vain nainen. Uutinen tosin on kai vedetty pois netistä, koska sitä en enää sieltä löytynyt, kun olisin halunnut tarkistaa pari asiaa.

Päätin vielä googlettaa, minkälaisia kuvia sanalla perheenäiti löytyy. Olihan niitä Susanna Ruususesta barbeihin ja vähäpukeisiin naisiin, oli joukossa jokunen mieskin. Lasten kanssa kuvattuja perheenäitejä löytyi vähemmän. Järestään kuvien naiset olivat nuorempaa väkeä. Perheenäitiys siis päättyy, kun lapset kasvavat ja muuttavat pois kotoa tai vaihtoehtoisesti äiti muuttaa pois.

Voisikohan tuota kuvaani, josta pidän kovasti, käyttää perheenäiti-kuvituskuvana? Ainakin tässä blogissa se nyt edustakoon perheenäitikuvien monenkirjavaa valikoimaa.

Ei kommentteja: