Sivun näyttöjä yhteensä

torstai 8. tammikuuta 2015

Kyllä meitä tosiaan holhotaan

päivis: Uusi alkoholilaki astui voimaan vuoden alussa. Ajatus alaikäisten suojelemisesta alkoholimainontaa rajoittamalla on varmaan ollut ihan aito ja hyvä, mutta monilta osin sen toteutus on täysin päinvastainen. Lakimuutoksen ansiosta alkoholituotteet saivat jo viime vuoden puolella runsaasti julkisuutta (lue: mainontaa) osakseen, kun esimerkiksi kilvan arvottiin, mikä mainos mahtaa tulla Keravan Koffin jättitölkin tilalle tai jännitettiin, voiko kuljetusyrittäjä pitää kuorma-autonsa kyljissä olutmainokset uudesta laista huolimatta. Ja muuta vastaavaa.

Laki on nyt voimassa. Tässä yksi esimerkki Valviran ohjeista:
"Väkevien alkoholijuomien tunnuksia saa olla henkilökunnan asusteissa. Työvaatteiden on pysyttävä työvaatteina: ravintolan on huolehdittava siitä, etteivät väkevän alkoholijuoman tunnuksin varustetut työasut kulkeudu anniskelupaikan ulkopuolelle."
Jos ravintolan työntekijällä siis on työasussaan mainos väkevästä viinasta, vaatetta ei saa viedä ravintolatilojen ulkopuolella. Siitä pitää kai päätellä, että ravintoloiden on ryhdyttävä pitämään myös pienimuotoista pesulatoimintaa takahuoneissaan.
Taatusti alkoholitonta.

Mutta kaikkein surkuhupaisin esimerkki, johon eilen törmäsin, ovat nettisivut. Hain työasioihini liittyen tietoa alkoholittomista juomista. Googletin nimenomaan sanaa alkoholiton. Vaan mitäpä sivuille aukesi? Minua pyydettiin ilmoittamaan syntymäaikani ja paikkanikin. Tämä toistui eri kaljafirmojen sivuilla ja hieman hakusanapareja vaihtamallakin. Oikeasti. Hain siis tietoa alkoholittomista juomista!

Oikeastiko lain laatija ajattelee, että alaikäinen ilmoittaisi iäkseen vaikka 16 v., jos haluaa päästä tirkistelemään alkoholia valmistavien firmojen sivuja? Tämä jos mikä kyllä lisää kielletyn hedelmän makua. Muistuu ihan mieleen lapsuusvuodet, kun serkkujen kanssa löydettiin vaarin viinapullojemmoja milloin mistäkin. Ymmärrettiin täydellisesti, että alkoholissa on jotain tosi mystistä ja kiehtovaa, kun pullo oli milloin pöydänjalan takana piilossa tai se löytyi vaarin harvoin käyttämästä salkusta jostain liiterin perältä.

Ei kommentteja: