Kahden katastrofin keskellä

päivis: Eilen vietettiin Kaakkois-Aasian tsunamin kymmenvuotismuistopäivää. Täällä Thaimaassa sen viettoa emme olisi tiedostaneet, sillä paikallisten lehtien, vaikkakin englanninkielisten luku jää aika vähiin. Televisiota emme katso senkään vertaa, emme edes Suomen kanavia, vaikka esimerkiksi Ylen uutiset voisi katsoa helposti netin kautta.

Koska olen nyt jossain määrin innostunut seuraamaan Twitteriä, asia ei sentään ihan kokonaan mennyt ohi. Sieltä löytyi aiheeseen liittyviä uutisia. Wikipediasta juuri tarkistin, että tsunamin uhreja lasketaan olleen kaikkiaan noin 200 000 ja suurin osa ei edes menehtynyt täällä Thaimaassa.

Luin myös Ilta-Sanomien (ehkä sen) jutun Aki Sirkesalon vanhempien surusta. Hehän menettivät tsunamissa poikansa, miniän ja kaksi lapsenlasta. Jutussa todettiin, että Aki Sirkesalo antoi Suomessa tsunamille kasvot. Niin varmaankin, mutta ehkä vähintään yhtä paljon kasvot katastrofille antoi silloinen eurooppalaisen pankin korkea virkamies ja nykyinen tasavallan presidenttimme Sauli Niinistö. Hänhän pelastui kuolemalta roikkumalla toisen poikansa kanssa tuntikausia sähköpylväässä Khao Lakissa.

Tästä kuvasta voisi vaikka väittää, että se on otettu hetkellä, jolloin ihmiset
huomaavat tsunamin metrien korkeiden aaltojen lähestyvän. Mutta siitä ei
todellakaan ole kyse. Päin vastoin nämä etualan ihmiset on juuri tiputettu
banaaniveneen kyydistä veteen ja tässä he naureskellen kahlaavat rantaan.

Sen verran meillekin läheinen asia Thaimaata kohdannut tsunami on, että tulimme tänne heti vajaa kaksi kuukautta tsunamin jälkeen ja nimenomaan Phuketiin. Se oli ensimmäinen Thaimaan-matkamme. Kävimme silloin myös Khao Lakissa, joka ilmeisesti kärsi suurimmat tuhot tässä maassa. Olimme kieltämättä tyrmistyneitä näkemästämme. Samalla ihmettelimme nopeasti käynnistynyttä jälleenrakennusta. Keitä sitten esimerkiksi ravintoloiden ja pienten hotellien rakentajat olivatkaan? Vähän jokaisesta yrittäjäperheestäkin kun tuntui joku kuolleen.

Vaan mitä tarkoitan tuolla otsikolla kahdesta katastrofista? Ihan sattumalta otin Pattaya Suomi-Seuran kirjastosta iltalukemisekseni Katja Ketun Hitsaajan. Olen aikaisemmin lukenut Kätilön ja pidin siitä. Siksi päädyin Ketun kirjaan, jonka juonikäänteet liittyvät sattumoisin M/S Estonian uppoamiseen. Siitä tuli syyskuussa kuluneeksi 20 vuotta. Siihenkin tapahtumaan minulla on sen verran tarttumapintaa, että veljeni esikoinen syntyi samaan aikaan, kun Estonia upposi.

Eipä ollut Katja Ketun tämäkään kirja pettymys. Vaikka aluksi tuntui, että en pääse juoneen mukaan, yllättävästi kirja kuitenkin imaisi mukaansa. Ihan niin kuin Kätilökin.