Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Vaaroja ja rauhaa

jormas. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita sekä rauhaa ja turvaa on tarjolla tämän päivän Suomessa. Julkisuudessa on ollut viime päivinä uutisia monen kymmenen hengen nuorisojoukosta, joka terrorisoi katuja Helsingissä. He hakkaavat ja ryöstävät muita nuoria. Uutisen mukaan pääjoukko ei ole syntyperäisiä suomalaisia tai suvultaan. Eilen yksi nuori sanoi televisiossa, että pelko lisääntyy ja on pohdittava uskaltaako kadulle lähteä lainkaan pimeällä.



Mutta vaaransa on myös Tuusulan Myllykylän Jokilaakson peuroilla. Elämän rajallisuuden niille tuo nelisen kuukautta kestävä metsästysaika. Oman harvennuksen tuovat myös maisemissamme liikkuvat ilvekset. Eilen huomasin myös liikenteen verottavan niistä Jokilaakossakin osansa, vaikka tiellä on kuudenkympin rajoitus. Kuvan nappasin lähes Soiniityntien risteyksen kohdalta.
















Mutta vaikka osaomistuskoira Niilollakin on omat liikennevaaransa, joita se sai maistaa viime viikolla Kuuauton kyydissä, kun sen perässä ollut peräkärry kuormineen lähti koukun irrottua omille teilleen. Sen vastapainona rauhaa ja turvaa sillä on Duokodissa, mutta myös Omia polkuja kulkevien kaupalla. Tosin Duokodin takanlämmitys kolinoineen on Niilon mielestäni hyvinkin uhkaavaa, kuten myös Kaupalla oleva, nitisevä baarijakkara. Rapsuttajia Niilolla riittää missä se sitten kulkeekaan kanssamme. Joskus voisi Kaupalla ajatella, että sen rapsuttelu käy vuorotyöstä. Vastavuoroisesti ihmisen lähihoitajana Niilo onkin ylivertainen.

Ei kommentteja: