Sivun näyttöjä yhteensä

torstai 30. lokakuuta 2014

Halpahintaista populismia hätää kärsivien ihmisten kustannuksella

jormas: Nenäpäivä-säätiön järjestämä Nenäpäivä-kampanja hankkii vuosittain varoja kehitysmaiden lasten ihmisarvoisen elämän edistämiseksi.

Nenäpäivän tuella yhdeksän järjestöä: Suomen UNICEF, Kirkon Ulkomaanapu, Suomen Punainen Risti, Pelastakaa Lapset, Plan Suomi, Fida International, Suomen Lähetysseura, Solidaarisuus ja SASK tekevät pitkäkestoista kehitysyhteistyötä Afrikassa, Aasiassa sekä Väli- ja Etelä-Amerikassa. Yleisradio tukee Nenäpäivää ohjelmatoiminnallaan.

Välillä olen löytävinäni kaimani Soinin (ei sukua) laumasta jotain hyvää ja positiivista, kunnes tulee joku virallinen persulauma ja nakkaa mieleni tuvan lunta täyteen.

Suurella äänellä koko puolue pitää elämää pakolaisista ja muista maahamme muuttaneista. Persuperustelu on, että heitä on syytä auttaa kunkin kotimaassa.

Sitten kun varsin merkittävä järjestöjoukko tekee jotain Nenäpäivän merkeissä ja toivoo mukaan persujen populistilaumaa juuri heidän kailottamiensa periaatteiden mukaisesti, niin ei käy sekään.

Se on Suomen kansan halpahintaista kosiskelua hätää kärsivien ihmisten kustannuksella. Mutta liian monen suomalaisten liian usein liian katkera mieli näkee liian usein hyvää tässäkin tavassa.


Kemin Perussuomalaisten ryhmä nimittäin kieltäytyi valtuuston nenäpäivän yhteiskuvasta. Syyksi ilmoitettiin, että nenäpäivän keräyksen tuotto menee ulkomaille, vaikka apua tarvitsevia on kotimaassakin. Kemi on keräyksen virallinen nenäkaupunki.

Ei kommentteja: