Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 31. joulukuuta 2013

Tavarataivas

päivis: Sain eilen sähköpostiini tiedotteen, jossa kerrottiin Kelan tutkimusosaston selvittäneen, millä rahamäärällä ihminen tulee Suomessa toimeen. Tutkimuksella haluttiin hakea tietoa, mikä on kohtuullisen kulutuksen taso. Kuluttajantutkimuskeskuksen laskelmien mukaan yksin asuvan miehen taloudessa tarvitaan 260 ja nelihenkisessä lapsiperheessä 365 tavaraa ja palvelua. Nuo luvut kertovat, millä saavutetaan välttämätön toimeentulo ja mahdollisuus yhteiskunnalliseen toimintaan. Rahaa tuohon uppoaisi kuukaudessa 495 - 1497 euroa.

Aika mukava sattuma oli, että juuri äskettäin televisiossa näytettiin dokumentti nuoresta miehestä, joka päätti olla vuoden aikana ostamatta mitään ja lisäksi hän vei kaiken kotinsa irtaimiston viimeistäkin tavaraa myöten varastohotelliin. Dokumentti alkoi suunnilleen siitä, kun heppu juoksi alastomana Helsingin Mäkelänkadun ratikkakiskoja myöten keskellä yötä mennäkseen hakemaan varastosta ensimmäisen tavaran, jonka hän sillä hetkellä tunsi kaikkein tarpeellisimmaksi. Tavarataivas-dokumentin tekijän kaikkein tärkein oli pitkänmallinen takki. Sen jälkeen hän sai joka päivä hakea korkeintaan yhden tavaran varastosta. Tämä oli hänen laatimansa sääntö. Kun mies oli noutanut noin 50 tavaraa, hän totesi, että silläkin jo pärjäisi. Loppupäätelmä oli kuitenkin, että noin 100 tavaraa riittäisi ja toiset sata hän tarvitsisi mukavuutta tuomaan. Aika lähellä Kelan tutkimusta.

Dokumentin aihe oli mielenkiintoinen, vaikka suuri osa siitä oli puuduttavaa tyhjän asunnon tuijottelua. Olisi ollut mielenkiintoista kuulla, mitä tekijä esimerkiksi ajatteli tavaroiden merkityksestä itselleen. Mietin sitä usein omalta kohdaltani, kun joskus tulee ostettua tavaroita, joita ei oikeasti tarvitse, mutta jotka vähintään ilahduttavat.

Dokumentin tekijä oli kuvannut muutaman keskustelun iäkkään mummonsa kanssa. Kun mummo sairastui ja joutui luopumaan kodistaan, dokumentaristi kävi veljensä kanssa mummon asunnossa miettimässä, mitä he sieltä haluaisivat. Vain lasinen karamellirasia lopulta lähti mukaan. Mummon viisas toteamus, etteivät esineet tee elämää, konkretisoitui tuossa liikuttavassa hetkessä.

Dokumentin yksi oivalluksista nähtiin, kun tekijä laski kaverinsa tulevan vauvan saaman äitiyspakkauksen tavaroiden määrän. Se oli lähes 60. Melkoinen, jos vertaa, että dokumentin tekijä koki jo 50 tavaran olevan itselleen riittävä.

maanantai 30. joulukuuta 2013

Tom Packalén ja asumisen oikeus itse valitsemassa kodissa

jormas: Sininauhasäätiöllä on monta tuetun asumisen yksikköä Helsingin seutukunnalla. Niissä pitää kotiaan monta sataa ihmistä. Yksi paljon porua aiheuttanut asuinyhteisö on Töölössä sijaitseva Ruusulankatu. Se ei ole edes suurin eivätkä asukkaatkaan siellä ole sen haasteellisempia kuin muissakaan Säätiön yksiköissä.

Meteliä, osin aiheellistakin siitä on kuitenkin riittänyt muillekin jaettavaksi. Mutta yhtään käyttökelpoista ehdotusta ei niiden joukossa ole ollut. Yksi porun pitäjistä on entinen poliisi Packalén, joka huseeraa nyt eduskunnassa kansan antamalla valtakirjalla. Tosin Packalén saattaa olla nykyinenkin poliisi, sillä luulen viran olevan häntä varten naftaliinissa odottamassa, jos vaikka siivet eivät kansanedustajaksi enää jatkossa kantaisikaan.

Vaan kyllä ne kantavat, mutta kyseenalaisin keinoin. Ehkä joitakin pitäisikin nimittää kansaneustajan sijaan osakansanedustajiksi. Packalén on nimittäin yksi niistä, jotka haluaisivat Ruusulankadun asukkaat jonnekin. Se jonnekin on jossakin, josta en selvää ole saanut saati tolkkua. Nyt sama mies möykkää pisteytystä asunnonhakijoilla ja asukkaillekin. Pisteiden myötä valikoituisi itse kullekin asuinalue ja Tomin mukaan ongelmat eivät siitä lisääntyisi. Jos ne kerran eivät lisäänny keskittämällä samalla tavalla heikoilla olevia ihmisiä, niin miksei mies tuo oppejaan Ruusulankadulle? Lupaan ilman valtakirjaa, että riitävän henklökunnan käyttöösi antaa yhteiskunta.

Kuvassa asukkaan itsensä mieleisekseen sisustama tukiasunto
Packalén on mielestäni menneisyytensä vanki tai halpahintainen äänten kalastelija. Tai molempia. Menneisyydessä hän oli kuitenkin poliisi. Poliisin tehtävä ei ole koskaan ollut ongelmien syntyjen ratkaisija, vaan akuutin tilanteen hoitaja. Sen poiiisi on aina hoitanut kybällä, jota osaamista olen saanut olla nauttimassa itsekin jonkun kerran.

Mutta mitä tämä päihdehuollossa tarkoittaa? Kun herra tai rouva X tai molemmat ovat luomassa päihdepäissään omaa asumisenkulttuuriaan ja sen sääntöjä tukiasuntoon tyystin toisella tavalla, kun asumaan tullessa on sovittu, niin välillä joudutaan kutsumaan poliisisedät ja nykyään -täditkin ratkomaan asumisen ongelmia.

Että kun vuokranantaja on antanut vuokralaisen käyttöön 100 000 euron omaisuuden huushollin muodossa, niin sitä ei saisi huume- viina- tai kaikkea sekaisin päissään tuhota alvariinsa remonttikuntoon. Ja kun puhe ei tehoa, tulee poliisi, joka vie pariskunnan vieraineen yöksi paikkaan, josta ei pääse ulos ilman valtakirjaa edes rautakangella. Suomeksi tai stadiksi siis häkkiin tai boseen. Ja kun aamu koittaa, jengi lähtee samoilla eväillä kohti tulevaisuutta.
Siinä ei tähän saakka ole Packalénin tai muidenkaan virkavallan edustajien mielipiteillä ollut suurta painoarvoa eikä ehkä osaamistakaan ongelman jälkihoidon kannalta. "Että ollaapas nyt ihmisiksi, ettei tarvitse taas tulla illalla hakemaan tänne."

Kun Packalénilla ei ole aiemminkaan ollut eväitä ratkaista kuinka akuutin ongelman taustat ja syyt ratkaistaisiin siten, että asuminen jatkossa onnistuisi, niin kuinka se viisaus olisi nyt löytynyt hänen päästään Arkadianmäellä? Niinkö, että ongelma on hoidettu, kun asutetaan heikoilla olevaa jengiä keskitetysti Vesalaan tai muualle Packalénin nollapistepaikoille?

Kuvassa toisen asukkaan kalustama tukiasunto
Joten hyvä Tom. Isäni tapasi sanoa minulle aamulla, kun könysin milloin mistäkin kotiin, että onkos tullut oltua lääpän jäljillä ja onko mennyt tauti suun kautta sisään. Ymmärsin oivallisesti tämän, mutta apua ei ollut isän eikä muidenkaan neuvoista eikä opeista. Minä en sano sinulle näin, mutta sanon, että vastuullisen ääntenkalastelijankin olisi suutarin tapaan hyvä pysyä lestissään. Ainakin silloin tällöin eikä uskoa siihen, että viisautta lisää, jos kansa antaa neljäksi vuodeksi kohtuullisen hyväpalkkaisen duunin. Tämän ymmärtämisestä seuraisi monenlaista parempaa meille kaikille. Minä en tee poliisin enkä kansanedustajan hommia eikä poliisi minun. Ja kansanedustaja ei kummankaan.

Joten itseni laitan samaan kastiin. Tiedän tasan tarkkaan, että maamme asiat eivät olisi tälläkään tolalla, jos eduskunnassa istuisi 200 Jorma Soinia. Ja näin luulisin käyvän 200 Packaléninkin kanssa. Joten ehkä on kansalle hyväksi, että ei ole yhtään kansanedustaja Jorma Soinia ja on vain yksi osakansanedustaja Tom Packalén.

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Merikonttikodissa riittää lämpöä

päivis: Kun palasimme kahden kuukauden poissaolon jälkeen Tuusulan kotiin, Merikonttikodissa oli koleaa. Kymmeneen asteeseen säädetty ilmalämpöpumppu ja säteilylämmittimet olivat toimineet erinomaisesti. Takkaan puita ja koti oli hetken päästä mukavan lämmin. Toisin ehkä olisi ollut, jos ulkona paukkuisi pakkanen. Vaan kun ei pauku. Lämpöasteiden lisäksi on sadellut vettä. Vasta tänään on ollut poutapäivä, mutta mittari on edelleen plussalla. Pakkasenkestävyyttä päästään siis testaamaan vasta myöhemmin.

Vesisäiliöön jäi lähdettyämme runsaasti vettä. Olimme vakuuttuneita, että vesi on käyttökelpoista palattuammekin ja niin onkin. Minkäänlaista sivumakua ei siinä ainakaan ole havaittavissa. Vesi on myös mukavan viileää, sillä teknisen tilan lämpö pidetään mahdollisimman alhaisena. Kunhan säiliöissä oleva harmaavesi ja käyttövesi eivät pääse jäätymään. Nyt ei ole ollut sitäkään vaaraa. Sosiaalikontin säiliön loput vedet tyhjensimme ennen lähtöä ja tänään se on taas täytetty piripintaan uudella vedellä.

Merikonttikodin konttien liitoskohdassa lattiassa on leveä rosterilevy. Pelkäsin tultuamme, että rosteri pitää peittää matolla. Niin kylmältä se tuntui. Mutta tunne oli vain väliaikainen. Kun huoneissa lämpö kohosi, myös rosteri lämpeni.

Alkutalven myrskyt eivät myöskään tehneet pahemmin tuhojaan Jokilaaksossa. Matkakodin kookkaasta tallista oli pressun kiinnitys vähän irronnut ja kasvihuoneen yksi seinäelementti oli irronnut. Puu oli kaatunut kompostorin ja huvimajan väliin.

Koska lammet ovat sulat, sorsat eivät ole ymmärtäneet tai halunneet lähteä mihinkään. Siinä ne uiskentelevat ja käyvät tuon tuosta ruokintapaikalla herkuttelemassa kauralla. Kaneista on papana- ja jälkihavaintoja, mutta kovin suurta laumaa pihapiirissä ei nyt ole. Varmasti kerralla on nähty vain yksi kani.

lauantai 28. joulukuuta 2013

Sini Saarela

jormas: Sini Saarela pääsi siis vapaaksi. Hienoa sanon minä. Hienoa siinä oli muun muassa se, että kuten ympäristöministerimme sanoi, Sini oli valmis kantamaan myös oikeudellisen vastuun. No, loppujen lopuksihan kävi niin, että hän ei saanut edes syytettä, joten netissäkin elämöineet, jotka toivoivat Sinille tuomiota, saivat pitkän nenän.

Minun ei tarvitse edes pohtia olenko Saarelan kanssa kuinkakin samaa mieltä, sillä olen nimittäin maailman sivu arvostanut ihmisiä, jotka elävät kuten puhuvat ja ovat valmiit laittamaan henkilökohtaisesti jotain likoon asian puolesta, johon uskovat. Samasta syystä arvostan Wahlroosin Nallea, sillä silmissäni hän on juuri sellainen kuin kunnon pesunkestävän porvarin kuuluukin olla. Siihen ei kuulu turhaa vaatimattomutta saati köyhyyttä, vaan hän on ja elää kuten puhuukin. Näin on tai ainakin oli myös kai jo kadonneen "rodun" tulisieluistenkommunistien kanssa. Heitäkin arvostin, jos he myös elivät kuten puhuivat.

Vaan toista olen minä itse, kuten myös muut netissä elämöivät, joiden suurin ansio taitaa olla leukojen louskuttaminen nimimerkin takaa. Olemme enemmän tai vähemmän itseään rakastavia floppeja. Heistä tai meistä ihmettelen tällä hetkellä ehkä eniten niitä suomalaisia, jotka olivat valmiit panemaan Sinin vuosiksi tyrmään. Ja kuten kirjoituksista voi päätellä, siihen ei olisi tarvittu edes oikeudenkäyntiä.

Kyllä se on linnun oma vika, kun ei osaa olla öljystä pois, kun vähän vahingossa lorahtaa
 
Poissa oli heiltä kokonaan niin sanottu ryssäviha, joka sekin oli merkillinen ilmiö. Meillä valkolaisilla olisi paljon tässä asiassa opittavaa mustalaiskultuurista, jossa suku ei hevin mustaakaan lammasta hylkää, jos se tai hän joutuu vankilaan. Mutta kun Sini Saarela oli framilla, olikin yht´äkkiä venäläinen mitä esimerkillisin oikeusvaltio, jossa ei väärää tehdä, ei ainakaan silloin, kun syytettyjen penkille ollaan laittamassa kolmekymppistä suomalaisnaista. Mutta suomalasimies on ainakin netissä nimimerkin turvin raavas ja karu tuomioissaankin, kun sille päälle sattuu. Eikö totta?

perjantai 27. joulukuuta 2013

Korvapuustille käyttöraja

päivis: Paluu kotimaahan oli odotettavastikin jonkin verran ankea: oli harmaata, sateista ja pimeää. Että oltiin taas EU-Suomessa, kävi hyvin selväksi kurjan sään lisäksi Hesarin uutisesta. Sen mukaan Suomen Elintarviketurvallisuusvirasto suosittelee, etteivät ihmiset söisi yli kahta korvapuustia päivässä.
 
On se luojan lykky, miten hyvin meistä huolehditaan. Thaimaassa riitti, että käytti ns. tervettä järkeä sen suhteen, mitä suuhunsa laittoi. Täällä siihen ei luoteta. Tässä muutama poiminta tuosta uutisesta:

"Tanskalaiset kanelsneglerit eli paikalliset korvapuustit ovat joutuneet lainsäädännön hampaisiin. Tanska aikoo nimittäin rajoittaa maksalle myrkyllisen ja  kanelista löytyvän kumariini-yhdisteen saantisuosituksia niin tiukoiksi, ettei kyseisiä leivonnaisia saa enää myydä tanskalaisissa kaupoissa ilman merkittäviä muutoksia perinteiseen reseptiin.
Taustalla on EU:n elintarviketurvallisuusviranomaisen EFSA:n suositus, jonka mukaan kumariinin päiväsaannin rajan tulisi olla 0,1 mg ruumiin painokiloa kohden vuorokaudessa.
Suomessa voimassa olevan suosituksen mukaan noin viidenkymmenen kilon painoinen ihminen saisi syödä päivässä 5 mg kumariinia, joka vastaa noin yhtä teelusikallista kanelia.
Tanskassa kanelsneglereille on annettu armonaikaa helmikuuhun asti. Tämän jälkeen paljon kanelia sisältävät leivonnaiset saatetaan kieltää tyystin.
Suomessa elintarviketurvallisuusvirasto Evira arvioi, ettei kanelin säännöllinen käyttö ei ole suositeltavaa. Erityisesti pienten lasten ei pitäisi nauttia useita kanelia sisältäviä tuotteita päivittäin.
Erityisesti pienillä lapsilla kumariinin raja-arvo voi ylittyä erittäin helposti: kanelin kumariinipitoisuudesta riippuen suositeltava saanti voi ylittyä 0,5–2 korvapuustilla, 2–10 joulupiparilla tai 0,5–1 annoksella riisipuuroa. Aikuisilla kumariiniarvot voivat ylittyä 2–7 korvapuustilla tai 1–5 annoksella riisipuuroa."

Kuinkahan moni nyt laskeskelee tuon uutisen luettuaan, että montako joulupiparia tuli popsittua ja lorahtiko riisipuuron sekaan suositusta suurempi annos kanelia? Tieto kanelin sisältämän kumariini-yhdisteen haitallisuudesta on varmasti totta, mutta kuinkahan yleistä silti on, että maksasairauksien aiheuttajaksi selittyy mieltymys kanelilla maustettuihin leivonnaisiin? Enemmän kai kannattaisi kantaa huolta liiallisesta sokerin ja valkoisen vehnäjauhon syönnistä. Tai onhan näin tehtykin, mutta ehkä pelottelulinjan on todettu purevan paremmin. Kun ei popsi kanelin takia korvapuusteja, jää turhat sokerit ja vehnäjauhotkin syömättä. 

torstai 26. joulukuuta 2013

Täältä tullaan Suomi

jormas: Herätys aamulla puoli viisi ja Kukka-Markun mukana kentälle. Suomessa ollaan iltapäivällä kolmen pintaan, jos Finnair ja ilmailuviranomaiset sen suo. Kelloja tietty pitää siirtää viisi tuntia taaksepäin, eli nuorennun sen verran. Jos istutaan  koneessa ikkunan vieressä vasemmalla puolella, on mahdollista nähdä ilmasta käsin Jokilaakso. Se on harvinaista herkkua, sillä vain kerran aiemmin olen sen ilmasta nähnyt. Kelin ja kellonajan lisäksi pitää kiitoradankin sattua  kohdalleen.

keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Joulu alkaa Thaimaassa ja päättyy Suomessa

päivis: Huomenna on kotiinlähdön aika. Tai aika lähteä Suomen kotiin. Thaikkukoti on sekin koti, koska se on meillä ympäri vuoden olemassa. Kotiinpaluuta on valmisteltu joulunvieton merkeissä.

Eilen, aattona, osallistuimme Pattaya Suomi-Seuran jouluillallisille Apex-hotellissa. Perinteisistä jouluruoista puuttui vain lipeäkala, jota tosin nykyään kai aika harva varaa joulupöytään. Riisipuuroa ja rusinasoppaa ei myöskään ollut. Samoin joulutortut puuttuivat. Mutta kaikkea muuta sushiruoasta lähtien sitten olikin tarjolla ja torttujen tilalla oli jos monenlaista kakkua ja muffinssia.

Joku totesi, ettei Apexin joulu oikein joululta tuntunut, mutta ei kai kotijoulua mihinkään ravintolasaliin saakaan syntymään, oltiin sitten maailman äärissä tai Jyväskylän Laajavuoren hotellissa. Tai laivaristeilyllä. Kotijoulu on jotain ihan muuta. Mutta kodeissa harvemmin kai esitetään Tiernapoikia, joita Apexilla saimme seurata ihan suomen kielellä.

Thainaiset ovat ilmiselvästi omaksuneet ajatuksen, että joulun väri on punainen. Hotellin palvelusväki eli vieraita vastaanottaneet ja pöytiin tarjoilleet naiset olivat kaikki pukeutuneet kirkkaan punaisiin mekkoihin ja sama värin olivat monet suomalaisten thaikkuseuralaisetkin valinneet jouluillan asukseen.

Joulunviettoja jatkoimme tänään Jomtienin saunalla. Altaalla köllöttelyssä ja saunomisessa ei tietysti ollut mitään erityisen jouluista. Opimmepa kuitenkin ehkä venäläisen tavan lisätä löylyn tuntua. Sitä saattoi verrata vähän vastalla hakkaamiseen.

Yksi saunojista otti tehtäväkseen heittää ensin kovat löylyt, jonka jälkeen hän heilutteli pyyhettään kiukaan edessä. Tarkoitus oli kai saada pyyhe mahdollisimman kuumaksi. Sen jälkeen kyseisen tehtävän ottanut henkilö kiersi jokaisen lauteilla istujan kautta ja löyhytteli pyyhettään istujia kohti. Joidenkin tuntui olevan lähes mahdoton pysytellä paikoillaan. Toiset taas sankarillisesti odottivat vain löylytyksen jatkuvan. Tämä on ehkä venäläinen (tai mikä lie) tapa mitata saunojien löylynkestävyyttä, kun meillä se tehdään lisäämällä löylyä niin kauan, että lauteille jää enää viimeinen saunoja, joka pahimmassa tapauksessa pitää hoidella ambulanssikyydissä sairaalahoitoon.

Huomenna on Tapanin päivä ja tällä erää joulu päättyy. Silloin olemme jo kotimaan kamaralla.

tiistai 24. joulukuuta 2013

Siirin ja Kustin joulutarina

jormas: Elämääni on kuulunut vaihe, jolloin kolkuttelin työni ja sydämeni vuoksi matalien majojen ovia. Joissakin tosin ei ollut niitäkään. Sisältäni pulppusi kerran joulun yksinäisyydessä tarina, jonka laitoin paperille ja jonka jaamme nyt kanssanne.

päivis ja jormas toivottavat kaikille oikein siunattua joulua.
 
Siiri ja Kusti

Siiri Angervo oli suomalainen nainen. Ehkä kovin tavallinen, ehkä ei. Ainutlaatuinen kuitenkin. Kuten me kaikki. Hän oli jo vuosia, vuosikymmeniäkin elellyt yksin. Kantakaupungin alueella, Helsingissä, tarkemmin Kalliossa tai ehkä oikeammin Sörnäisissä. Sillä kuitenkaan ei ole tämän tarinan kannalta suurtakaan merkitystä.

Yksinäinen Siiri Angervo ei kuitenkaan ollut. Ei oikeastaan koskaan. Yksin, muttei yksinäinen, näin hän on usein todennut. Jo vuosia hän oli kulkenut omia reittejään ja tutuksi tulleita paikkoja, iltasella, aamusella ja milloin mitenkin. Hän keitti kahvia, teetä, välillä mehua ja osti rinkeleitä. Teki joskus leipiäkin, pakkasi ne reppuunsa ja lähti kierroksilleen. Tapaamaan laitapuolen kulkijoita, kuten hän itse asian ilmaisi.

Siiri piti sanasta laitapuolen kulkija, mutta hän ymmärsi sen toisin. Toisin kuin me muut. Hän oli jo Kekkosesta sanonut, että laitapuolen kulkija hänkin, samoin Koivisto ja Halonenkin sekä monet muut. Kuten Bill Gates ja Marilyn Monroekin, niin hän sanoi. Laidalla kulkivat hekin, tosin toisella kuin Arska, Tyyne ja monet muut. ”Ei ollut heistä kestään keskitien kulkijaksi, laitapuolen kulkijoita kaikki”, jatko Siiri. Ja oli oikeassa. Itseään piti keskitien kulkijana, tuiki tavallisena.

Monet miehet kadulla, myöhemmin myös yhä useammin naiset, tulivat Siirille tutuiksi ja rakkaiksi, kuten Siirikin heille. Erityisiä ovat kaikki, sanoi Siiri, mutta kohtaloksi koitui Kusti. Kusti piti majaansa varsinkin talvisin Verkkosaaressa, joskus roskiksessa, joskus tavarakontissa. Kesäsin hän viiletti pitkin stadia ja sanoi, että kengät on kulkurin koti. Silloin häntä ei aina löytänyt Siirikään, mutta talvisin kyllä. Kontista, tutusta roskiksesta, ilmanvaihtoaukon edestä lämmittelemästä, joskus yökahvila Kalkkersista. Kaikista kadun kansalle tutuista paikoista.

Usein Siiri sanoi kuumaa mehua ja rinkeleitä tarjotessaan Kustille ja monille muille, että vaikka se niin kornilta tuntuukin sanoa, niin Taivaan Isä rakastaa sinuakin, teitä kaikkia, vaikka se ei varmasti siellä laatikossa yön hiljaisina, kylminä hetkinä siltä tunnu. Kotona Siiri ajatteli, että onkohan tämä sitä paljon puhuttua päihdehoivaa? Päätti, että ei, vaan tämä on lähimmäisen rakkautta ja välittämistä, jota ilman ei kenenkään ole hyvä olla.

Ajan saatossa vuosien satunnainen Kustin kohtaaminen oli muuttanut muotoaan, tullut säännöllisemmäksi. Ehkä mukaan oli tullut ystävyyttäkin tai jotain erityistä välittämistä tai luottamista puolin ja toisin.

Siiri ei ollut koskaan hävittänyt mitään miesvainajansa tavaroita, sillä ne olivat hänelle tärkeitä, täynnä tunnetta, muistoja ja rakkaita hetkiä. Joku ääni hänen sisällään oli kuitenkin koventanut äänenpainojaan. Usein Siiri huomasi pohtivansa, mitä hän oikein tekee miesvainajansa vanhoilla vaatteilla. Eräänä iltana hän sitten rohkaisi mielensä, etsi Kustin tutustu kontista ja sanoi hänelle: ”En pääse siitä eroon, että Taivaan Isä puhuu minulle. Tiedätkö Kusti, olet miesvainajani Taunon kanssa samankokoinen ja haluaisin antaa hänen vaatteitaan sinulle, jos mitenkään voisit ottaa niitä vastaan. Vuosiin ei ole kotonani käynyt yksikään mies, mutta nyt sinua pyytäisin. Kävisit luonani suihkussa, sovittaisit vaatteita ja keittäisin sinulle keiton. Tekisit minut ikionnelliseksi, sillä koen sen Isän tahdoksi.”

Kusti sanoi, että en tule, en tarvitse kenenkään armopaloja, enkä varsinkaan naiselta. Teenkin olen juonut vain mieliksesi, kun tänne asti nyssyköines aina kävelet. Itkien mieli täynnä murhetta Siiri meni kotiinsa ja uni ei tullut koko yönä. Mutta koko yön oli valvonut Kustikin. Mitä hän sillä lailla meni sanomaan Siiri Angervolle? Ainoalle ihmiselle, joka hänestä oli vuosiin välittänyt.

Sen verran Kusti oli vuosien saatossa aikansa kuluksi Siiriä seuraillut, jotta tiesi missä hän asui, outo hiippailija, kuten alussa Siiriä mielessään nimitteli. Kun Siiri sitten raskain mielin päivällä kodistaan Kinaporinkadulla astui ulos, oli Kusti ulkona ovipielessä vastassa. Katse alaspainettuna sai sanottua: ”Anna Siiri anteeksi. Sen verran on vuosien saatossa tullut kolhuja kadulla ruumiiseen, mutta varsinkin sieluun ja mieleen, että on vaikea hyväksyä, jos joku pitää ihmisenä. Tottahan toki ottaisin vaatteet mielelläni vastaan, mutta että suihkuunkin. Oletkohan nyt ajatellut loppuun saakka, tällainen puliukko, tai ainakin melkein, sillä korvikkeita en ole juonut vuosiin. Että jotakin hyötyä on ollut halvasta viinastakin, sillä korvikkeiden juonti vie viimeisenkin palasen itsetunnosta. Kusellakaan ei voi käydä siellä missä muut, kun haju on niin kauhea.”

Siihen katosi Siirin alakulo, kun he peräkanaa menivät portaita ylös kolmanteen kerrokseen. Siirin hyysäämisellä ei ollut rajaa ja Kusti tunsi olonsa kiusaantuneeksikin. Toisaalta hän koki olevansa kuin kuningas, kun hän sovitteli Tauno-vainaan paitaa, housuja ja palttoota päälleen ja kauhoi Siirin lihakeittoa urakalla vatsaansa.

Kun Kusti sitten lähti matkoihinsa, koki Siiri sydämessään ennenkuulumattoman, Taivaan Isän sinne laittaman hyvän olon ja ajatteli, että onkohan tämä nyt sitten sitä päihdehuoltoa? Ei, päätti Siiri, vaan tämä on lähimmäisen rakkautta ja välittämistä, jota ilman ei kenenkään ole hyvä olla.

Siirin luona käynnistä tuli Kustille tapa ja hän piti huolen, että koskaan hän ei sinne ollut menossa päihtyneenä. Toisaalta sen oli tehnyt Siirikin selväksi, että hänen kotiinsa ei ole asiaa silloin, kun on näkäräispullolla tullut käytyä.

Kerran sitten heillä tuli puheeksi, että kun Siiri on aina torstai-iltaisin pois, niin missä mahtanet silloin olla, kysyi Kusti? ”Kun sinua ensi kerran kotiini pyysin, lupasin, että en sinulle uskonasioista paasaa.” Mielessään hän kuitenkin aina ajatteli, että välitän Kristuksen rakkautta teoillani ja Jumala hoitaa loput, jos hyväksi näkee. Mutta kerron, jos haluat, sanoi Siiri. Niin Siiri sitten kertoi, että kuten tiedät, en elä omassa varassa, vaan uskon Kristuksen kaikkivoipaan rakkauteen ja hyvyyteen, joka on tarkoitettu kaikille.  Torstaisin käyn omassa seurakunnassani, hengellisessä kodissani hoitamassa sitä sielua, johon sinäkin olet Kusti sanonut saaneesi elämänpolulla kolhun kolhun perään. Kun kerran sitä kysyit, niin kaiken uhalla sanon sinulle, että vien sinut sinne mukanani, jos rohkenet lähteä. Luulenpa hyvinkin, että tiesit missä olen torstaisin, ja halusit vaan kuulla sen. Kusti katsoi alta kulmien ja totesi, että alat tuntea minut liiankin hyvin, mutta mennään vaan ensi torstaina.

Iltasella Siiri vei Kustia Taivaan Isälle, kuten oli tehnyt vuosien ajan hänen ja monen muunkin oman tiensä kulkijan kohdalla. Levollisin mielin Siiri kävi nukkumaan ja sydämen täytti rauha ja tyyneys. Siirin elämä oli mielestään hyvin, vaikka hän olikin jo jonkin aikaa torjunut sydämestään jotain tyhjyyttä ja kaipausta. Ennen nukahtamistaan hän pohti ensi torstain hengelliseen tilaisuuteen menoa, että onkohan tämä sitä kristillisen päihdehoidon tarjoamista? Ja totesi, että ei, vaan tämä on lähimmäisen rakkautta ja välittämistä, jota ilman ei kenenkään ole hyvä olla.

Torstai koitti ja he astelivat kohti kirkkoa. Kusti istui Siirin viereen aivan ovensuuhun että varmasti pääsee lähtemään, jos ”jotkut vallat tai voimat” alkavat uhata. Toisaalta oli varmasti pahemmissakin paikoissa henki säilynyt. Nyt oli musiikkia, kahvia, lämpimiä puheita ja ihmisiä, joiden katseissa oli lämpöä ja välittämistä. Kusti otettiin vastaan kuin vanha ystävä ja hänen oli hyvä olla.

Tilaisuus päättyi ja Siiri astui Kustin kanssa pimenevään Helsingin yöhön. He astuivat Karhupuistoon ja istahtivat syksyiselle penkille. Rauha ympäröin heidät ja molempien oli ihmeen hyvä olla. Siinä Siiri sitten kysyi, että uskotko, että Kristus on kuollut ristillä meidän molempien vuoksi. Kusti totesi, että kyllä hän on niin ehkä aina toivonut olevan, mutta maailma on vaan vienyt ja vienyt ja että eihän se nyt tällaista, pahan piiskaamaa puliukkoa enää koske. Siiri tarttui Kustia ensi kerran kädestä, että kyllä vaan, on Taivas sinuakin varten ja haluaisitko antaa koko elämäsi Hänelle. Siiri rukoili Kustin puolesta ja Kusti otti Vapahtajan vastaan, ei viiden tähden hoitokodissa vaan Taivaan Isän tuhansien tähtien hoitokodissa paljaan taivaan alla, jossa kaikki olemme tasa-arvoisia.

On jouluyö, joulupukki tallaa askelta toisen eteen tyhjän lahjasäkin kanssa takaisin kohti Korvatunturia, aaton työ on tehty ja lapset saaneet sen mitä he tänään olivat odottaneet  enemmän kuin mitään muuta maailmassa. Tuhannet tähdet tuikkivat taivaalla ja Vapahtaja on syntynyt. Siiri ja Kusti istuvat Kinaporinkadun kodissaan toisiaan vastapäätä, kynttilä tuo elävää valoa elämään ja he ottavat toisiaan kädestä kiinni.  Molemmat ovat saaneet toisiltaan lupauksen yhteisestä tulevaisuudesta. Ja kun yö koittaa, Siiri ajattelee itsekseen, että tämä ainakaan ei ole päihdetyötä vaan rakkautta ja painaa päänsä hellästi Kustin kainaloon.

maanantai 23. joulukuuta 2013

Toisenlainen joulutarina

jormas: Koska vietämme joulun Pattayalla, saakoon blogissamme sijansa hieman toisenlainen joulutarina. Tarina kertoo suomalaisen kokemuksen kohtuullisen laajasta ja vanhastakin buddhalaisuudesta Thaimaassa. Buddhalaisuus syntyi Magadhassa (nyk. osa Intiaa) 500-luvulla ennen ajanlaskun alkua. Sen perustaja on yleensä historiallisena henkilönä pidetty prinssi Siddhartha Gautama, josta myöhemmin tuli Buddha eli valaistunut. Buddha itse opetti olevansa tavallinen ihminen, ei jumala tai profeetta. Joten olkaa hyvät: http://www.hs.fi/ihmiset/a1387524518116

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Thaimaata herkkusuille

päivis: Otsikko ei viittaa mihinkään kielikurssiin, vaan siihen, että Thaimaa on makeiden herkkujen ehtymätön lähde. Olen vasta vähän päässyt niistä perille, vaikka täällä on tullut oleskeltua eräätkin kerrat. Olen enemmän kiinnittänyt huomiota lämpimiin ruokiin, joista vain pieni osa on minun makuuni. Johtunee siitä, että thaikku syö mielellään lihaa, minä taas en ollenkaan. Kasvisvaihtoehdot ovat rajalliset.

Aivan koukuttavia ovat herkut, joita on tehty seesamin siemenistä ja pähkinöistä. Ovat varmasti kovin energiapitoisia, sillä sidosaineena monissa niistä on sulatettu sokeri. Ovat niin kuin maustettuja nekkuja, mutta levyiksi jäähdytettyinä.

Toinen koukun paikka on jäätelö, jota ostamme silloin tällöin iltaherkuksi purkillisen kummallekin. Kyse on Wall'sin jäätelöstä. Suosikkimme on isoilla suklaapaloilla höystetty vaniljajäätelö. Wall'sia on varmaan muuallakin maailmassa, mutta Suomessa en siihen ole törmännyt koskaan.

Kookoksesta täällä osataan tehdä varmaan mitä vain ihovoiteista ja öljyistä juomiin ja huulirasvaan. Kookosta on hajusteena monenlaisissa kosmetiikkatuotteissa. Tänään löysin herkullisia karamelleja, jotka maistuvat makealta kookokselta.

Thaimaan kummallisuus on duran-hedelmä, jota joihinkin kauppaliikkeisiin tai muihin julkisiin tiloihin ei edes saa viedä tuoreena duranin hirveän hajun vuoksi. Silti siitä tehdään monenlaisia makeita herkkuja. Hedelmää en ole maistanut, mutta duranjäätelöä olen. Sain sen syötyä kokonaan. Ei se niin kauhealta maistunut, mutta tuskin sitä toista kertaa valitsisin.

Monia thaimaan herkkuja on vielä kokematta. Yksi niistä on sweet sticky rise kookosmaidolla. Se on yksi Thaimaan suosituimmista jälkiruoista, jota en ole ymmärtänyt etsiä maistaakseni. Olen vain kuullut siitä ja nähnyt kuvan sticky ricestä mangoviipaleiden kera. Mutta ei makeaa mahan täydeltä. Täytyy jättää jotain seuraavienkin matkojen varalle.


lauantai 21. joulukuuta 2013

Pikku Sini Saarela

jormas: Eilen teimme moottoripyörillä päivän retken eläintarhaan reippaan 50 kilometrin päähän lähes Bangkokin suuntaan. Kohde oli kerrassaan oiva niin aikuisille kuin lapsillekin. Alue oli kooltaan valtava sekä siisti, eläimet hyvin hoidettuja ja niillä oli joitakin lintuja lukuun ottamatta tilaa ihmisen näkökulmasta katsottuna riittävästi.

Mutta varsinkaan tätä en malta olla kirjottamatta tänne. Kun aamusella kysyin vaimo-päivikseltäni, joka toimii myös Pattaya Suomi-Seuran sihteerinä ja hallituksen jäsenenä, mahdoitko ruokkia vapaita apinoita kielloista huolimatta, sanoi hän tähän tapaan: "En kädestä, mutta kun ne penkoivat ihmisten roskia roska-astioista, se tuntui pahalta, joten laitoin banaaneja niiden päälle. Joten rikoin määräyksiä, sillä minussakin elää pikkuinen Sini Saarela."


Joskus koen valokuvaamisessa onnistumisia, vaikka en varsinaisesti sen harrastaja olekaan. Eilen tosiaan oli mukava päivä loistavassa seurassa eläintarhassa. Ja matkakumppanimmekin, ystäväpariskunta Sirkka & Paavo oli aivan hyvää seuraa. Vaikkakin pikku skootterin takana istuminen taisi olla Sirkalle kärsimystaival. Juuri esimerkiksi tällaisilla matkoilla tulee moottoripyörän edut suurempana ja ennen kaikkea isompipyöräisenä esiin. Se ei poimi joka ikistä monttua ajajan tai kartturin selkärangan aistittavaksi ja meno on muutenkin tukevampaa ja mukavampaa.

perjantai 20. joulukuuta 2013

Khao Kheowin eläintarhassa

päivis: Tämä päivä sujui eläimellisissä merkeissä, kun ajelimme Sirkan ja Paavon kanssa moottoripyörillä Khao Kheowin ylistettyyn eläintarhaan. Taksi olisi tietysti tiennyt suoran reitin paikan päälle, mutta pyörillä mennessä olimme Googlen reittihaun ja turhan epätarkan kartan varassa. Ajelimme jonkin matkaa harhaan, kunnes oikea tie perille löytyi. Thaimaassa tiellä kulkijan vaikeutena ovat lukuisat mainostaulut, joiden joukosta tienviittoja voi joskus olla vaikea erottaa. Ja sitten jos erottaakin, ne saattavat olla pelkästään thaikkukirjaimin merkitty.

Eläintarha on niin suurella alueella, ettei sitä kannata lähteä kiertämään jalkaisin. Tai miksei kannata, jos haluaa ottaa vierailun myös liikunnan kannalta. Omien pyörien tai autojen lisäksi reitin voi kiertää golfkärryillä. Myös vähän isommat vaunut kuljettavat kävijöitä halki valtaisan eläintarha-alueen.
Välillä piti miettiä, kumpi joukko oli yleisöä: rannalla töllistelevät ihmiset
vai ihmisten kotkotuksia vallihaudan takaa seuraavat apinat.
Khao Kheow on muistaakseni Thaimaan kolmanneksi suosituin turistikohde ja jollain lailla eläintarha on tullut palkituksikin. Suurin osa eläimistä elää melko väljissä oloissa. Häkkitarhoja siellä ei tainnut olla kellään ja moni eläimistä pääsi kosketuksiin ihmisten kanssa. Tai ehkä asia on toisinpäin: ihmiset pääsivät koskettelemaan eläimiä.

Suosikkinani mieleen jäivät valtaisat sarvikuonot, joista yksi vaati kaiken aikaa lisää syötävää limaiset huulet törröllään. Myös musta joutsen oli hieno nähdä. Vaikka eläimet oli varmasti aamulla jo ennätetty ruokkia, ei se useimpien ruokahalua näyttänyt vähentävän. Orangitkin ryntäsivät heti hakemaan banaaneja, kun niitä niille heitettiin. Vain kaksi valkoista leijonaa tyytyi pysymään paikoillaan. Toinen niistä ei edes vilkaissut kävijöihin, vaan veteli unia kaikessa rauhassa.

Takaisin tullessa harhauduimme jotenkin Bangkokista tulevan tien laidalta väärään suuntaan ja jossain vaiheessa huomasimme ajelevamme kohti Sattahipia. Rayonkaan ei tainnut olla enää kaukana, kun päätimme auringon johdattelemana kääntyä tieltä pois toiseen suuntaan. Aikamme ajettuamme löytyi Bangkokin tie, jota olimme yrittäneet vältellä. Huomasimme olevamme lähes siellä saakka, mistä eläintarhaan mennessä piti poiketa sivuun. Tulipahan katseltua maisemia.

torstai 19. joulukuuta 2013

Rannalle päiviksen ja muiden kaa...

jormas: Toissa päivänä meillä oli Pattaya Suomi-Seuran hallituksen kokous, jossa oikeastaan ainoana asiana käsittelimme voisiko Seura saada tavalla tai toisella omat tai niihin rinnastettavat tilat.

Maksamme nimittäin melkoisesti vuositasolla vuokria, joka kaikki on luonnollisesti käyttöpääomasta pois. Toki rahaa menee omien tilojenkin hankintaankin vuosikymmenten ajan, mutta sijoitus ei mene silloin niin sanotusti muiden taskuun. Omiin tiloihin sijoitettu raha onkin yhdenlaista säästämistä, jossa varat ovat ja säilyvät tallessa. Näin uskon asian laidan olevan myös Thaimaassa, sillä kiinteistöjen arvo on täällä jatkanut tasaista nousuaan.
Ehkä omat tilat myös motivoisivat enemmän. Niitä olisi myös kannustavampaa pitää kunnossa, kun tietäisi, että hyöty ei mene vuokranantajalle, vaan jäisi jäsenistölle.

Jos päädymme malliin, jossa jokainen halukas voisi käytännössä olla omistaja ja omistaa pienen palasen, esimerkiksi 500 eurolla, niin siihen lystiin lähtenee myös Elämän tähden ry. Jotta pääsemme yhtiön perustamisasiassa eteenpäin, oli toissa päivänä löydyttävä 10 000 bahtin (n. 250 €) alkusijoitus, jonka avulla saamme perustettavan yhtiön yhtiöjärjestyksen laadinnan työn alle. Maksoin tämän päiviksen kanssa. Oletan, että sijoituksen maksaa Elämän tähdeltä, sillä olla mukana Pattayalla lisäämässä suomalaisten ja heidän ystäviensä hyvinvointia on kovastikin yhdistyksemme tarkoituksen mukaista toimintaa.

Tänään on meillä tarkoitus ottaa porukalla lavataksi ja reissata sen kanssa parikymmentä kilometriä etelään pitkin Siaminlahden meren rantaa. Siellä on vesi kirkkaampaa, joten otan snorklausvälineet mukaan tutkiakseni hieman mitä eloa ja oloa on veden pinnan alapuolella. Mukana seuraa myös tietty ristikkolehti ja kirja sekä älypuhelin, jotta aika enemmän tai vähemmän auringon alla kuluu loistavassa seurassa rannalla. Hankintojakin on reissun vuoksi tehty. Hankimme molemmat neljän euron rantamatot, joten mikä on niiden päällä maatessa. Reissusta ehkä lisää, kun se on takanapäin.

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Teevee-haastattelu

päivis: Jorma antoi tänään haastattelun Suomen ruotsinkielisen YLE:n ehkä tammikuussa esitettävään ohjelmaan. Varsinaisena aiheena olivat palvelusetelit, joista Pattaya Suomi-Seura on tehnyt aloitteenkin Ulkosuomalaisparlamentille. Parlamentti taisi vastata niin, että asiaa selvitetään. Haastattelu kuitenkin rönsyi muitakin aiheita ja toimittaja-kuvaaja totesi lähtiessään, että hän voisi palata jutuntekoon vaikka vuoden päästä uudelleen.
Haastattelu sujui taustahälystä huolimatta seuran ulkoterassilla.
Palvelusetelien mahdollisuus keskusteluttaa täällä melko usein. Pattayan tienoillakin asuu runsain määrin suomalaisia eläkeläisiä, joilla olisi kiinnostusta viettää ainakin osa loppuelämästään täällä lämpimässä ja Suomea edullisemmassa maassa. Se vain ei monen kohdalla ole enää jossain vaiheessa mahdollista, jos kunto vaatii vaikka päivittäistä, ulkopuolista apua. Vanhainkotimahdollisuudesta täällä haaveksitaan myös. On paljon niitä, joilla ainut side kotimaahan on enää verottaja ja eläkeyhtiö. Siksi varmasti Thaimaa tuntuu läheisemmältä. Ja ainakin Thaimaassa suomalaiset tuntuvat olevan paljon sosiaalisempia kuin kotona Suomessa.

Myös Pattaya Suomi-Seuran puheenjohtaja, Risto Nyman, on saanut vastailla toimittajille. Ruotsinsuomalaisten kerran viikossa Ruotsissa ilmestyvä lehti julkaisi taannoin hänen haastattelunsa. Viimeisin yhteydenotto tuli Helsingin Sanomien toimittajalta, joka sähköpostitse kyseli puheenjohtajaltamme muun muassa sitä, onko suurten ikäluokkien eläköityminen näkynyt muuttajamäärien kasvussa.

En tiedä, mitä Risto on vastannut, mutta joskus minusta tuntuu, että termi "Thaimaassa asuvat suomalaiset" pitäisi yhdenmukaistaa. Täällähän asuu monia suomalaisia osan vuodesta. Monella on täällä oma asunto, mutta esimerkiksi kesät he haluavat viettää Suomessa. Ehkä vähemmistö on niitä, jotka elävät täällä ympäri vuoden, eivätkä ehkä ole käyneet vuosiin kotimaassa. Sitten on Jorman ja minun kaltaisia, joiden pitää lähinnä töiden tai muiden asioiden vuoksi käydä välillä "näyttäytymässä työpaikalla" tai jatkaa muuten kotimaassa alulle pantuja projekteja. Ja sitten tullaan taas takaisin, kun se suinkin on mahdollista.

tiistai 17. joulukuuta 2013

Käärmeet

jormas: Lämpimissä maissa on miljoonia käärmeitä. Silti on arvioitu, että tavalliset matkailijat näkevät niitä äärimmäisen harvoin. Aina kun joku näkee, siitä kerrotaan kauhutarinoita tutuille ja vieraille.
Todellisuudessa käärme puree turistia äärimmäisen harvoin.
Thaimaassa arvellaan olevan parisataa käärmelajia, joista kuutisenkymmentä on myrkyllisiä. Vastoin monien pelkoja käärmeet ovat arkoja eläimiä, eivätkä ole kiinnostuneita ihmisistä.
Vain ahdistettuna ne ovat vaarallisia. Esimerkiksi pelätty kobra mieluummin pakenee kuin iskee. On kuitenkin poikkeuksia. Eräät Aasian kyylajit voivat olla aggressiivisia ja hyökätä ihmisen kimppuun.

Yksi haasteellisimmista neuvoista, jonka olen turistin suusta siepannut, mitä tulisi tehdä, kun käärme puree, on tässä: "Ainut järkevä tapa on pyrkiä ottamaan käärme kiinni ja mennä sen kanssa pikaisesti apteekkiin tai vielä parempi lääkäriin, sillä silloin voi onnistua saamaan laakista oikean vastamyrkyn."
 

 
Niin sanotulta Buddha-vuorella on monta upeaa näköalapaikkaa.
Mielestäni yksi parhaista on kuvan osoittamassa paikassa.

maanantai 16. joulukuuta 2013

Thaimaalaista lastenhoitoa

päivis: Thaimaalaisessa arkielämässä näkee ehkä enemmän pikkulapsia kuin suomalaisessa. Lapsia ei juurikaan viedä päiväkoteihin, koska niitä on vain harvakseltaan. Jos lapset eivät ole kotona, ne ovat luultavasti vanhempiensa kanssa työpaikoilla. Ja isommat tietysti koulussa.

Jorma julkaisi jokin aika sitten kuvan, jossa tenavat olivat leikkimässä tulevan thaikotimme työmaalla aivan meidän asuntomme kohdalla. Ja jos lapsia ei näy kerroksissa, he leikkivät leikkejään jossain lähistöllä, rakennustyömaan alueella kuitenkin.

Yhtenä päivänä näimme lenkillä ollessamme liudan pikkulapsia, jotka leikkivät nuotion kanssa lähellä asuinrakennuksia. Saivat näköjään tehdä sitä kaikessa rauhassa.

Jomtienin rantakadun rannan puolta kävellessä näkee lähes päivittäin tämän pikkuisen, jonka sanomme olevan vankina kävelytelineessään, joka on narulla sidottu puuhun. Lapsi on kuitenkin aina niin hyväntuulinen, ettei hän luultavasti ainakaan itse käsitä, miten kyseenalaiselta hänen päivähoitojärjestelynsä näyttävät. Luultavasti vanhempienkaan mielestä siinä ei ole mitään omituista. Joskus vain tulee mieleen, kun mailla eikä halmeilla näy huolehtivaa aikuista, eikö lapsi ole vaarassa joutua ryöstetyksi.

En tiedä, minkä verran Thaimaassa on mahdollista kohentaa yhteiskunnallista asemaansa koulutuksen avulla. Se kuitenkin taitaa olla selvää, että jos jo alle kouluikäisenä lapsi kulkee rantatuolien välissä kauppaamassa ylihintaista WC-paperia tai irti päästettäviä varpusia, tulevaisuuden näkymät eivät rannalta kovin pitkälle ulotu. Oman jännityksensä rannalla vanhempien kanssa kulkemiseen tuovat vielä ajoittaiset poliisiratsiat, joiden aikana ilman lupaa toimivat kauppiaat joutuvat ottamaan jalat alleen. Luvattomia näyttävät olevan lähes kaikki muut paitsi rantatuolien vuokraajat ja hierojat.

Turistin kannalta kaikki turistitavaraa, syötävää tai palveluja myyvät ihmiset ovat tarpeellisia ja enimmäkseen mukavaa väkeä. Huomaa, että ankaralta näyttävästä ammatinharjoittamisestaan huolimatta monet heistä tekevät työtä, jonka kokevat omakseen. Emme ehkä aina vain jaksa muistaa, miten tärkeää työtä he tekevät. Tai huomaamme viimeistään silloin, kun "Fazerin munkkien" myyjää ei ala kuulua tai sodapullon saaminen omalle rantapöydälle tuntuu kestävän turhan kauan.

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Minne on kadonnut shoppailuvimma?

Monitoimikulkuneuvo jossakin maailmalla
Eilisessä blogissaan päivis kertoi shoppailumatkastaan naapurikaupunki Pattayalle.
Totta koko juttu ja kaukana takana on shoppailuvimma ja ajat, jolloin kuljin hänen mukanaan kaupoilla kirja mukana, jota luin jossakin kaupan mukavassa sopessa kunnes jonkun tuotteen hypistelytarve tai muu tuli täytettyä.

Joskus onkin huvittavaa seurata äitiä (ja isääkin), kun hän leluosastolla paasaa jälkikasvulleen, että ei saa koskea. Ja kun päästään "äidin tai isän osastolle" on hänellä hyppyset koko ajan kiinni jossakin tuotteessa. Eli älä tee kuten äiti tekee, vaan kuten isä sanoo.

Kallisarvoisen läksynkin olen oppinut yhdellä kauppareissulla. Erehdyin nimittäin kerran, kun jotain tuotetta tuotiin minulle arvioitavaksi lukurauhaani häiriten sanomaan, että tarvitsetko sinä tuota todella johonkin?
Sain pitkän esitelmän naisen ostoksilla olosta. Sillä ei nimittäin ole mitään tekemistä sen kanssa, että tarvitaanko tuotetta vai ei. Tämä pitäisi kuulemma jokaisen miehen ymmärtää. Ja nyt tiedän, että on tai saattaa olla suuri loukkaus kyseenalaistaa naiselta, hänen sinulle mahdollista valintaansa esitellessä, tuotteen tarve ja ylipäätään tarpeellisuus.

Onkin merkillistä, että naiset eivät tässä asiassa voi ottaa oppia miehistä. En nimittäin jaksa olla ihmettelemättä miksi päivis ei viihdy rinnallani, kun arvioin jonkun sirkkelin sähkömoottorin tehoja tavaratalo Hongkongissa tai Biltemassa. Sama ilmiö toistuu, vaikka vaihdan kauppaa ja yritän ratkaista viemäripumpun tai lattiamaalin ominaisuuksia Bauhausissa. Joskus naisesta saattaa jopa tuntua, että mies vain otsa kurtussa pohtii, että minkähän käyttötarkoituksen milloin millekin tekniselle vempaimelle kotona keksisi, jotta voisi sen ostaa.

lauantai 14. joulukuuta 2013

Ostoksilla Pattayalla

päivis: Tänään tuli vähän shoppailtua. Varsinaisesti puutetta oli vain astianpesuaineesta, mutta lopputuloksena kaupoissa kiertelemisestä oli se, että astianpesuaine jäi ostamatta.

Kiinalaisten romukaupaksi kutsumastamme kodintarvikkeiden ostosparatiisista toin mukanani pari astiaa, joiden tarpeesta en ole ihan varma. Pienet, kaksiosaiset lautaset, jotka oli kauniisti koristeltu, maksoivat 20 bahtia kappale. Niihin laitoin kotiin tultuani meille kummallekin lautasen toiseen osaan kolme Marianne-karkkia ja toiseen kolme Fazerin joulukonvehtia. Erinomainen käyttötarkoitus! Ilman tällaisia astioita ei selvästikään voi tulla toimeen.

Kaksi keraamista kuppia ovat myös kauniit. Sehän jo riittää hankinnan perusteluksi.
Kaupankäynti poikkeaa usein suuresti siitä, mihin olemme Suomessa tottuneet.
Omistajaperhe saattaa asua kaupassaan. Merkkinä siitä on ysein sänky ja telkkari
kaupan perällä. Kaikki perheenjäsenet osallistuvat myymälän elämään.
Seuraava liike oli BigC, vaatettajani. Sieltä löytyi taas pari puseroa. Toisen puseron kanssa käytettäväksi löytyi kaupungilta norsukuvioidut paikallisen malliset, löysät housut. Tiedän nyt, mitä puen joulujuhlaan ylleni.

Muutakin tosi tarpeellista tuli hankittua, joten päivä ei mennyt pelastusarmeijalle, kuten sanonta kuuluu.

Tosiasiassa olen aika hyvin päässyt eroon shoppailuvimmasta. Tuntuu, että minulla on kaikkea tarpeellista. Tosin varsinkin kiinalaisten romukauppa on paikka, jossa syntyy poikkeuksetta mielikuva, että jotain puuttuu.

perjantai 13. joulukuuta 2013

Eikö kaikki seksuaalinen itsemääräämisoikeus kuulukaan ihmisoikeuksiin?

jormas: Kuuluuko seksuaalinen itsemääräämisoikeus ihmisoikeuksiin? Tästä aiheesta Satu Hassi veti herneen nenäänsä. Siinä tuli lunta tupaan myös monelle suomalaismepille, jotka  olivat Sadun kanssa eri mieltä. Taisi Heidi Hautalakin Satua jossain puolustaa. Ja Petri Sarvamaa erimielisenä itseään ja niin edelleen.

Kun olen Thaimaassa jonkun vuoden katsonut paikallisten naisten taivalta far(l)angien rinnalla, niin on pakko pudottaa sangen korkealla ollutta arvostukseni rimaa niin Hassin kuin Hautalankin kohdalla. He nimittäin ovat vankasti sitä mieltä, että naisella pitää olla oikeus päättää omasta ruumiistaan abortteineen käytännössä milloin tahansa. Mutta vastaavasti he taitavat olla sitä mieltä, että asianomainen itse ei saisi päättää antaako ”sitä itseään” rahasta tai rakkaudesta. Tästä aiheesta puuttuu enää rakkauden EU-normit.

En pidä itseäni minään maailman kansalaisena, mutta jonkun verran on tullut resuttua. Brasiliasta Kolumbiaan, Turkista Yhdysvaloihin, Bulgariasta Romaniaan ja Aasiasta Ahvenenmaalle. Tiedän, että esimerkiksi Intiassa vanhemmat katkovat vastasyntyneeltä lapseltaan raajoja, kun sen kanssa on silloin ansiokkaampaa kerjätä. Tiedän, että äidin tyhjän rinnan päälle kuolee lapsi Afrikassa nälkään ja janoon. Tiedän, että vanhemmat pohtivat jossakin yökaudet kuka lapsista (poika tai tyttö) myydään rikkaalle valkoiselle seksiorjaksi, jotta muu perhe saa elämisen mahdollisuuden. Viedä heidän arkeensa apua, on haasteellista. Usein niin haasteellista, että on paras luoda katseensa alas, kääntää selkänsä ja kävellä pois.

Mutta olen käynyt myös Kolumbiassa, Bogotan slummeissa, sikäläisten köyhien ihmisten asuinalueilla. Kerran kävin yhdessä viiden hengen taloudessa, jossa tilaa oli vähemmän kuin päiviksen ja minun kahdesta Merikontista tehdyssä kodissa Tuusulan Myllykylän Jokilaaksossa.

Käymässäni taloudessa asui kaksi noin alakouluikäistä lasta, isä ja äiti sekä mummo. Peltisen asumuksen yhdessä nurkassa tehtiin lisää lapsia, toisessa nurkassa tehtiin tarpeet ja kolmannessa ruokaa. Neljännessä nurkassa tehtiin jotain, joka mahdollisti elannon. Siellä oli heidän tehtaansa, jossa lapset ompelivat yhdellä ompelukoneella Niken piraattitossuja.

Muistan kuin eilisen tapauksen, josta vieläkin nousee kyynel silmään. Kun he kuulivat, että minulla on vaimo Suomessa, oli sinne soitettava, jotta sain päiviksen kengännumeron. He kokivat suurena kunniana, jos heidän lapsensa saisivat tehdä päivikselle  lenkkitossut. Ne ovat taatusti tallessa, mutta aivan liian arvokkaat käytettäväksi jaloissa. Tämä perhe oli etuoikeutettu, sillä heidän ei tarvinnut pohtia kertomiani vaihtoehtoja saadakseen leipää.
 
Joten hyvät edellä mainitut vihreät naiset. Mitä antaisitte yllä olevien esimerkkien valossa neuvoksi Intiaan, Afrikkaan, Aasiaan, Etelä-Amerikkaan ja moneen muuhun köyhään kotiin? Että mitä heidän tulisi tehdä, kun huomenna loppuu leipä ja lapset alkavat kuolla ympäriltä nälkään?
On helppoa länsimaisen, aineellisen yltäkylläisyyden keskellä jakaa yleismaailmallisia viisauksia, mutta tuoda se käytännön tasolle köyhään torppaan tai peltihökkeliin, on kokonaan toinen juttu.

 
Kun Thaimaan maaseudulla lähtee matalan majan tyttö riisipellolta (jonne sinnekin hän tulee takaisin töihin joka sadonkorjuun aika) etsimään täkäläistä unelmien prinssiä, rikasta, usein iäkästä falangia, joka antaisi leivän tai ainakin sen lisän koko perheelle, niin mikä siinä menee silloin vikaan? Sekö, että tämä yhden tai kahden lapsen äiti käyttää teidän peräänkuuluttamaa seksuaalista itsemääräämisoikeutta, vaiko se, että heidän maailmansa ei ole yhtä EU-parlamentaarikon maailman kanssa?
Nimittäin usein maalta tuleva ei ole niin kokematon kuin länsimaalainen lehdistö antaa välillä ymmärtää. Monesti naisella on tosiaan kotikylässä tai mukana lapsi tai kaksi, jotka huolehtivat sitten äidistä ”vanhana”, jos falangien kanssa käy huonosti. Täällä nimittäin ei kaikilla ole saumaa mennä parisuhdeterapiaan tai sosiaalitoimistoon hakemaan apua vaivaan eikä toiseenkaan.

Minusta tämä kaikki kokema on tehnyt vannoutuneen piraattituotteiden kannattajan, sillä vaihtoehdoton älämölö ja kritiikki saa alati vähenevät hiuskarvani nousemaan pystyyn.

torstai 12. joulukuuta 2013

Pyörä mielessä ja Suzuki 250 myytävänä

päivis: Tänään testasimme tulevan kotimme (valmistuu joskus vuonna 2015) naapurissa sijaitsevaa auto- ja moottoripyöräpesulaa. Honda Phantom oli sitten viime pesun rapaantunut jo melkoisesti, joten sen oli aika saada puhdasta pintaan.

Kävimme pesun aikana Seven Seasin showroomissa mittailemassa taas vaihteeksi paikkoja ja miettimässä tulevan lisäkaapin paikkaa. Kaapin paikan määräämme me Jorman kanssa yhdessä. Ei jompi kumpi.

Pyörä oli puunattu ja maksu oli ehkä parikymmentä bahtia kalliimpi kuin vakituisessa pesupaikassamme. Yrittivät myös samaan hintaan kiristää pyörän jalkajarrua siinä onnistumatta. Siksi pysähdyimmekin Pattayan suuntaan mennessämme Sukhumvitin varrella olevaan Honda-liikkeeseen, jossa on myös huolto. Ottivat jarrut heti työn alle ja pyysimme vielä vaihtamaan öljytkin. Hintakaan ei ollut paha. Koko lystistä maksoimme 130 bahtia ja asentajalle 50 tippinä.
Honda Phantom kiiltää taas.

Koska taas oli aikaa odotella, kiersimme katselemassa liikkeen mopotarjontaa. Aikomukseni on ostaa oma pyörä, sitten kun Sevens Seas valmistuu. Päädyn joko Hondaan tai Yamahaan. Molemmilla on mukava matalanmallinen pyörä, joista tulee uusia versioita vähän väliä, mutta suunnilleen pysyvät malliltaan entisellään.

Jostain menoerästä Suomessa pitäisi kyllä sitä ennen onnistua luopumaan. Yksi luopumisen paikka olisi vuoden 1970 (tai -71) 250-kuutioinen Suzuki. Melkein entiselleen entisöity, vanhoilla, mustilla kilvillä varustettu. Sen saisi hakea pois kohtuuhinnalla. En sillä aja enää, eikä ole kovin paljon kilometrejä kertynyt mittariin muidenkaan ajamana.

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Porhoja ja Lapin matkaajia

jormas: Tänään lähti Seuralta seikkailijajoukko lähes viikon reissulle Thaimaan pohjoisosaan. Suomalaiset täällä sanovat, että silloin mennään Lappiin. Ja miksei nimi istu asiaan, sillä puhummehan hyvin sujuvasti täkäläisestä Hyrsylänmutkasta, jossa Aira Samulin ei ole ehkä käynyt koskaan. Mutta Pohjois-Thaimaassa olen käynyt itsekin, sillä siellä on tuttujani, ellei peräti kavereita, joista joskus ehkä lisää. Miten meitä näin pienestä kansasta riittääkin joka paikkaan?
 

Mutta matka on varmasti mielenkiintoinen, sillä Wikipedia sanoo Chiang Raista muun muassa näin: "Alueen keskikorkeus on 580 m merenpinnasta. Alueen pohjoisosa kuuluu niin sanottuun Kultaiseen kolmioon, jossa Thaimaan, Laosin ja Myanmarin rajat yhtyvät – alue oli turvaton rajojen yli tapahtuvan huumeiden salakuljetuksen vuoksi. Mekongjoki muodostaa rajan Laosin kanssa. Kultaisen kolmion alueella viljellään huomattavia määriä oopiumiunikkoa, ja sieltä virtaa maailman markkinoille sekä oopiumia että puhdistettua morfiinia."

Mutta päivän pääaiheeni blogissamme on päiviksen minulle ostamat shortsit. Oheisen kuvan lahjaksi saamissani polvihousuissa oli teksti MAGNATE, joka ei loistavasta kielitaidostani huolimatta auennut minulle ilman sanakirjaa. Joten piti vähän googlailla ja wikipedioida.
Sana on suomeksi porho, joka taas vastaavasti on
hyvin varakas, äveriäs, voimakas, suurliikemies ja pohatta.

Historiallisesti porho oli mies, ylhäissyntyinen (latinan Magnus), joka tarkoittaa "aatelismies" tai ainakin joku, joka erottuu saavutuksistaan.

Netti tarkentaa ja tiputtaa minutkin hetken huumasta takaisin rahvaiden joukkoon sanomalla lisäksi, että viime vuosisadalla porhokanta on melkoisesti laskenut. Mutta, jos olet mauton ja äänekäs-ääninen sekä rikas, olet todennäköisesti porho. Mauttomuutta ja ääntä löytyy ja enää puuttuu rahat. Porholle netin lupaamaa rikkautta lähes kahdeksan euron uusissa housuissa odotellessa.....

tiistai 10. joulukuuta 2013

Vaihtokurssin voitto hupenikin mehuun

päivis: Kirjoitin toissapäivänä "suuresta" voitosta, jonka sain, kun kävelin parempaa euron kurssia tarjoavalle rahanvaihtopisteelle. Kilometrejä kului kävellessä noin viisi ja hyödyksi osoittautui lopulta 15 bahtia. Mutta myöhemmin muistin, että ostin janoissani 7Elevenistä pullon mehua, joka maksoi enemmän kuin tuo 15 bahtia. Jäin siis oikeasti kaiken lisäksi miinukselle rahanahneuksissani.

Jorma on kirjoitellut silloin tällöin venäläisistä, jotka tuntuvat ärsyttävän monia suomalaisia. Eivät ruotsalaisetkaan aiheuta maanmiehissämme niin suurta harmitusta, norjalaisista kai puhumattakaan. Mutta voi hyvä tavaton niitä venäläisiä, joita monet eivät osaa kutsuakaan muulla nimellä kuin ryssät. Sana särähtää melko pahasti korvaani, sillä en ole kasvanut ryssävihaisessa suvussa. Monen muun kotikasvatukseen sen sijaan ovat saattaneet kuulua ikävät sotamuistot ja naapuriviha. Muuten en asiaa voi ymmärtää.

Venäläiset ovat kieltämättä joskus ärsyttäviä, mutta niin ovat muutkin, jotka käyttäytyvät moukkamaisesti. Jopa thaikut ärsyttävät joskus, vaikka yleinen mielikuvani heistä on varsin positiivinen. Joskus aistii rantatuoleissa istuvan ensimmäisellä ulkomaanmatkallaan olevia naapurimaan kansalaisia, eikä silloin voi oikein tuntea muuta kuin lempeää hellyyttä heitä kohtaan. Noinhan se meni meillä suomalaisillakin, kun harjoiteltiin olemaan turisteja.

Eläkeikään ehtineitä venäläisrouvia näkee täällä huomattavasti enemmän kuin suomalaisia. Tosin suomalaisnaisten määrä on kasvanut selvästi. Ja Suomi-tytöistä moni matkustaa yksin. Venäläiset taas ovat seurallisempia ja matkakumppanina on ainakin yksi sukulaisrouva tai naapuri.

Mamman hoteista kavereiden kanssa ulkomaille bailaamaan lähteneet, juuri ja juuri aikuisikään ehtineet venäläiset ovat yhtä rasittavia kuin vastaavat suomalaiset. Tai ruotsalaiset. Entäs sitten saksalaiset?

Koska venäjää kuulee ja myös näkee kirjoitettavan täällä aina vain enemmän, päätin että Suomeen palattuani kaivan esiin venäjän kielen oppikirjani nimeltä Kapusta. Tarkoittaa kaalia. Venäjän kielellä alkaa täällä ehkä kohta pärjätä arkipuheissa yhtä hyvin kuin englannilla. Eilen käytiin syömässä pienessä ravintolassa, jossa ruokalista oli kirjoitettu vain thaiksi ja venäjäksi. Silti saatiin pöytään sitä mitä tahdottiinkin. Thaimaalaisten halu palvella kaikkia ei ole kadonnut mihinkään.

maanantai 9. joulukuuta 2013

Thai - Russian Club

jormas: Pattaya Suomi-Seuran osoite on: Soi Welcome Jomtien 334/153 Nongprue, Banglamung, Chonburi 20260 Thailand.
Myös viereinen street lienee Soi Welcome ja jotain, sillä kyseiset kaksi katua muodostavat kiinteän yhteyden ja kokonaisuuden. Esimerkiksi niiden välissä oleva kerrostalorivistö ravintolahuoneistoineen ulottuu molemmille kaduille.

Pari päivää sitten huomasin kadun alkupäähän tulleen, arvatenkin naapurimaamme palvelupisteen tai vastaavan. Ehkä se on viime juoksussa positiivinen asia, sillä kotikatumme hyvä, ellei peräti loistava ruokaravintolatarjonta on venäläisten ansiota, jotka asuvat katujen päässä olevassa Welcome(?)-hotellissa. Jos ei heitä olisi, olisi katumme varrella juottola tai pari sisäänheittäjätyttöineen eikä ehkä juuri muuta. Paitsi pesula ja hieronta, joka voi olla aivan loistavaa minulle kerrotun mukaan lähes missä tahansa.

Se on nimittäin niin, että venäläiset eivät lopeta matkailua Pattayalle suomalaisten vuoksi. Ja kun kokemus on osoittanut, että oma mieli myrkyttyy sitä mukaa, jos ei ole muita kohtaan sietokykyä saati hyväksyntää. Jotta tämä pysyy mielessä, on joskus pitänyt muistella keihäsmatkalaisia, viipurinreissaajia ja tallinnanturisteja. Joten vaikka meistä suomalaisista lähes kaikki reissaa muita  kohtuuttomasti häiritsemättä, mahtuu joukkoon niitä, joilla voi lompakossa olla painetta, mutta pää sitä vastoin ammottaa tyhjyyttään. Tai sen on täyttänyt itsekkyys, josta ei näe edes sitä omaa napaansa saati vuosien saatossa ilmestyneen "outokummun" yli varpaitaan. Tai vehkeitään kuin peilistä.

Suomenkielisiä ruokalistoja on silmiini sattunut ehkä saman verran kuin Suomessa thaikielisiä menuja suhteessa thai-matkailijoiden määrään Suomessa. Jos en itse eikä seurueeni listaa ymmärrä, katselen ruoka-annosten kuvia vihkosta tai seiniltä. Ja jos ei niitäkään ole, katson mitä on muiden lautasella, sillä tyhjään ruokalaan en mene syömään. Niin tai näin, kupu on minulla ollut aina täynnä, kun olen kuppilasta lähtenyt.

Ja totta tosiaan, joskus ilman paitaakin, kun en ole huomannut sitä ottaa mukaan rantatuoliin silloinkaan, vaikka reissuun on sisältynyt syöminenkin. Ja olisihan aterian voinut tilata rantatuoliinkin. Olisi ollut vaatetus tai vaatteettomuus yhdenlainen. Syömistä on tosin joskus häirinnyt enemmän tupakoiva, humalainen orveltäjäjoukko kuin venäläinen misukka stringessä tai hänen puolisonsa ilman paitaa.

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Valuutanvaihdon jännitys

päivis: Euron kurssin seuraaminen tarjoaa minulle lähes samanlaisen jännityksen kuin lauantain lottoarvonta. Sitä tosin en juuri seuraa. Euron kurssimuutoksia sen sijaan vahdin senkin edestä. Kotimaassa ollessa Kauppalehden valuuttalaskurista ja täällä kymmenistä rahanvaihtopisteistä, joilla kaikilla näkyy olevan oma hintansa. Ei siis harrasteta kartelleja.
Thaimaan kaikissa setelirahoissa on etupuolella kuninkaan kasvokuva.
Takapuolella kuvitus vaihtelee setelin suuruuden mukaan. Sadan ja 20
bahtin seteitä käytetään varmasti yleisimmin.
Olen seurannut yhden "Hyrsylän mutkassa" sijaitsevan keltaisen rahanvaihtopisteen euron kurssikehitystä sillä silmällä, että siellä euroistaan saa lähes poikkeuksetta parhaan hinnan. Kotikatumme lähellä taas on punainen vaihtopiste, jossa ruplan kurssi oletettavasti on hyvä, koska sen edessä yleensä jonottaa aina liuta venäläisiä. Tai sitten paikka muuten vain miellyttää heitä.

Koska siis seuraan euron hintaa, pitää rahanvaihto tehdä siellä, missä kurssi on paras mahdollinen. Niinpä eilenkin läksin kävellen käymään Jomtien Beach Roadin toiseen päähän keltaiselle vaihtopisteelle, siis reilun parin kilometrin päähän meistä. Rahapussissa kuumotti sata euroa vaihdettavaksi. Ei kelvannut lähempänä oleva 43,70 vaihtokurssi, sillä bahteja piti saada 43,85:llä. Tietysti tarkoituksena oli liikuntakin, mutta päätarkoituksena kävelylle oli kyllä rahan vaihto paremmalla kurssilla.

Palasin hyvistä bisneksistä onnellisena kotiin, ja edelleen kävellen, sillä säästin siten yhden lavataksihinnan eli 10 bahtia. Perille päästyäni laskin kerran, ja sitten laskin vielä uudelleen, mikä oli lähes viiden kilometrin matkasta ansaittu voitto. Kaloreja tietysti paloi jonkin verran kävellessä, mutta paremman kurssin ansiosta tienasin tuolla reissulla kokonaiset 15 bahtia eli vajaat 35 senttiä. Kaikki on niin suhteellista.

lauantai 7. joulukuuta 2013

Kolmen päivän pippalot

jormas: Pattaya Suomi-Seuralla on nyt juhlittu kaksi päivää ja yksi on vielä edessä. Ensin oli itsenäisyyspäivän karkelot, jossa ruoka ja ohjelma olivat todella hyvää sekä laadukasta.
Juomakin näytti maistuvan kaikille mukaan luettuna he keillä oli prosentteja kyytipojan ja vähän muidenkin poikien mausteena.


Itse en juuri tikkua pannut pirskeiden eteen ristiin enkä rastiin, vaan vastuualueeni on muualla. Muun muassa täällä Facebookissa ja kotisivuissa, joten jaan tässä kaikille tekijöille suuret kiitokset, sillä ilman sitä panosta juhlat olisivat jääneet pitämättä.
 

Juhlapäivien toisena aiheena on ollut Seuran kymmenvuotissynttärit. Väkeä on käynyt tosi paljon. Toivottavasti se poikii uusia jäseniä roppakaupalla. Mielenkiintoista ja tärkeääkin olisi tietää mistä kaikki kävijät olivat saaneet tiedon juhlista.


Kaikki juhlijat eivät mahtuneet sisään, vaan ulos oli katettu ainakin puolensataa istumapaikkaa.
On ollut mukava osallistua juhlijana muiden joukossa ja huomata, että tuttuja, kavereita ja ehkä jokunen ystäväkin on neljän viiden vuoden aikana tullut.

Tänään oli itsellä aamupäivällä ohjelmassa ensin puolitoista tuntia tennistä, sitten Seuran petanque-mestaruuskilpailut, joissa sijoituin parini kanssa pronssille. Hyvä saavutus joukossa, joista moni on pelannut vuosia. Itse olen heitellyt kolmea rautapalloa ehkä koko elämäni aikana kymmenkunta kertaa.

Sen jälkeen hain moottoripyörällä päiviksen föliin ja mentiin saunaan, jossa on aina kelpo löylyt, vaikka kiukaana onkin ruotsalainen Tylo. Sitten Seuralle syömään lättyjä ja hernekeittoa sekä rautapallikisan palkintojen jakoon.

Loppu päivä menikin iltaan saakka kokemuksia vaihdellessa muiden vieraiden kanssa. Ja tietty, neuvojen jakamisessa uusille matkailijoille, joita onkin tullut konekaupalla. Ja lisää tulee, sillä moni suomalainen viettää täällä joulun ja vuoden vaihteen.

perjantai 6. joulukuuta 2013

Hyvää itsenäisyyspäivää myös kaikille ulkokansalaisille

päivis: Tasavallan presidentti Sauli Niinistä lähetti itsenäisyyspäivän tervehdyksensä kaikille ulkosuomalaisille. Tervehdys löytyy myös Pattaya Suomi-Seuran nettisivuilta (www.pattayasuomiseura.fi) ja seuran Facebook-sivuilta.

Tervehdys jäi vähän kaivelemaan hampaan koloon, sillä koin Niinistön ohittaneen viestissään esimerkiksi suuren osan täällä Thaimaassa pitkiä aikoja vuodesta asustelevista. Heistä moni pitää itseään ulkosuomalaisena, vaikka ovatkin kirjoilla jossain Suomessa olevassa osoitteessa. Tai vaihtoehtoisesti Ruotsissa, tai Espanjassa, mutta silloinkin moni on edelleen Suomen kansalainen.

Vaan kun läksin asiaa tarkistamaan kaiken tietävästä Wikipediasta, se tiesikin kertoa näin:
"Ulkosuomalainen on Suomen ulkopuolella asuva suomalainen. Ulkosuomalaisia oli vuonna 2010 vajaat 800 000, joista ensimmäisen polven ulkosuomalaisia noin 280 000 ja toisen polven 500 000. Suurin osa heistä asui Ruotsissa (436 000) ja Yhdysvalloissa (104 000). Ulkosuomalainen on voinut muuttaa ulkomaille työn, opiskelun tai perheen vuoksi."

Piti jatkaa lukemista vähän pitemmälle, jolloin samainen Wikipedia kertoi, että ulkosuomalaisten lisäksi on ulkokansalaisia. Kas siinä ero:
"Ulkokansalainen on puolestaan ulkomailla asuva Suomen kansalainen. Ulkokansalaisella on siis kaikki kansalaisuuteen liittyvät oikeudet, mutta myös velvollisuudet. Esimerkkinä oikeuksista on äänioikeus, sillä ulkokansalaiset saavat äänestää valtiollisissa vaaleissa (eduskuntavaalit, presidentinvaalit ja europarlamenttivaalit). Esimerkki velvollisuuksista on puolestaan asevelvollisuus. Ulkokansalaisia, jotka ovat siis osa ulkosuomalaisten joukkoa, on yhteensä noin 250 000. Äänioikeutettuja (täysi-ikäisiä) heistä on noin 210 000."

Olisi tietysti presidenttimmekin voinut termivalinnoissaan olla tarkempi ja lähettää tervehdyksensä myös näille ulkokansalaisille.
Pattayan Suomalaisen koulun ulkosuomalaiset tai ulkokansalaiset oppilaat
kävivät viikolla koristelemassa seuran ikkunan Suomi-aiheiseksi.
Vaan eipä termiä taideta tuntea muuallakaan. Vuoden ulkosuomalaisen valinnoistakin voisi näin päätellä, sillä valittujen joukossa oli selkeästi niitäkin, jotka vain käyvät hakemassa leipänsä ulkomailta, mutta ihan varmasti ovat Suomen kansalaisia. Listalta löytyvät nimittäin muun muassa Olli Rehn, Jacob Söderman ja Saku Koivu.

torstai 5. joulukuuta 2013

Ihmisen paras ystävä

jormas: Paikallinen Hyrsylänmutka on Jomtien Beachin alkupäässä. Siinä olevalta poliisiboxilta alkaa parin kilometrin kävelytie pitkin rantaa Pattayalle päin. Kun sitä tepastelee vajaan kilsan kohti vesipuistoa, on matkalla parikin suomalaisten miehittämää ja naisittamaa rantatuolimestaa, kakskasi ja kolmekolmonen.

Mutta ennen sitä huilailee ja paistattelee päivää hiekalla usein kuvan koira, joka voisi olla bernhardilainen. Ja ehkä onkin. Mutta koska täällä on niin paljon rotujen koiria, sanokaamme tätä thailandilaiseksi.

Koirarotuhan on tuttu monista kuvista, joissa se alppimaisemissa paiskii hommia pitkin rinnettä pelastaakseen kinoksiin hautautuneita ihmisiä.

Kuulemani tarina kertoo, että kerran oli suomalainen pariskunta jossain päin Sveitsin Alpeilla juuttuneena lumen keskelle henkihievärissä ilman toivoa pelastumista. Mutta yhtäkkiä rinnettä heidän luokseen lyllertää hirveällä touhulla bernhardilainen rommitynnyri kaulan alla. Tähän rouva iloissaan hihkaisee: "Pelastuttiin kuitenkin. Sieltä tulee ihmisen paras ystävä". Johon mies vastaa: "Niinpä näkyy. Ja koira näyttää olevan mukana."

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Joulu tulee Pattayallekin

päivis: Vaikka joku aika sitten kirjoitin, että täällä ei tarvitse joulua miettiä, niin kyllä se täälläkin näkyy siellä täällä punaisine joulukuusineen ja joulun herkkukoreineen. Ja monin tavoin. Joulumusiikki ei kaupoissa juurikaan soi ja netin Jouluradiokaan ei ihan niin hyvin kuulu kuin ehkä pitäisi.

Joulua enemmän täällä ehkä valmistaudutaan uuteen vuoteen. Kun meidän seuraava vuotemme on 2014, on se thaimaalaisen kalenterin mukaan 2557. Varmaan jossain muuallakin käytetään samaa ajanlaskua.
Tämä on ehkä jonkun thaimaalaisen somistajan näkemys joulusta.
Huomenna juhlitaan kuninkaan syntymäpäivää, joka tietysti on yksi vuoden kohokohdista. Sen johdosta Bangkokin mellakatkin keskeytettiin. Saa nähdä, jatkuvatko ne syntymäpäivän juhlinnan laannuttua. Näin epäillään.

Jos noita joulun merkkejä haluaisi keksiä lisää, niin voisi vaikka väittää, että harjakauppiaita kulkee kadulla tavanomaista enemmän. On harjakaupan sesonki, koska thaikodeissa valmistaudutaan joulusiivoukseen. Uskokoon kuka haluaa, mutta jostain muusta syystä harjat käyvät hyvin kaupaksi. Tai mistä minä sitäkään voisin tietää, käyvätkö. Vähän tähän tapaan täällä jutut lähtevät ainakin meidän suomalaisten keskuudessa liikkeelle. Kuulijan pääteltäväksi jää, minkä verran jutuissa on perää.

Meilläkin on muuten sellainen viuhkan mallinen paikallinen harja, joka ei ole ergonomisesti ollenkaan hyvä, mutta sillä on mukava huiskia roskat täkäläisen malliseen, pitkävartiseen rikkalapioon.

tiistai 3. joulukuuta 2013

Jomtien ja Pattaya elävät murroksen aikaa

jormas: Pattayan turismielinkeinona on voimakkaassa murroksen tilassa. Alku- tai jatkosysäyksenhän nykyiselle menolle antoivat Vietnamin jenkkisotilaat, jotka viettivät lomiaan Pattayalla. Tunnettua läpi koko maailman on, että sodassa riittää luoteja ja kuolemaa jokaiselle, mutta puute on rakkaudesta ja sen kohteista. Naisista. Ja Thaimaan kauniit naiset vastasivat tähän puutteeseen ja kysyntään.

Tänä päivänä saattaa kuitenkin olla niin, että amerikkalaiset ovat muualla ja Jomtienilla on enemmän venäläisiä turisteja kuin kaikkia muita falangeja yhteensä. Venäläisille tämä onkin suosittu lomakohde, jonka käyttöä helpottaa Suomen kaltainen, kuukauden viisumivapaus ja usein kohtuullisen lyhyt matka meidän kotimaahamme verrattuna.


Mutta venäläisille Thaimaa on perhekohde ja he eivät etsi täältä juurikaan nais- eikä seksiseuraa. Näin saattaa olla myös lisääntyvien intialaisten ja kiinalaisten laita. Ja kun he eivät juuri ainakaan vielä pelaa golfia, on kaksi suurta matkailun vetovoimatekijää murroksessa. Naiset ja golf.
Sitä en osaa arvella mihin suuntaan edelle mainittujen kansalaisten lomatarpeiden osalta mennään, mutta heidän määränsä näyttää tällä hetkellä lisääntyvän vuosi vuodelta.




Pattaya Suomi-Seura on niin sanotulla Soi Welcome-kadulla, jonka päässä on Soi Welcome-hotelli, joka aikoinaan toimi myös Aurinkomatkojen hotellina. Nyt sitä asuttavat pääosin venäläiset, joiden ansioista kotikadullamme on paras ruokaravintolatarjonta vuosiin. Joten ilman Suomen itäistä naapurimaata, olisi kotikatummekin tarjonta tyhjien tilojen lisäksi valitettavan yksipuolinen.

Tiedän, että suomalaisten vuoksi täältä eivät katoa muut turistit, joten olen päättänyt tulla heidän kanssaan toimeen kykyjeni mukaan. Lisäksi elämä on opettanut, että ahdistava mieli ahdistaa eniten itseä. Ymmärrystä lisää muistelu osan suomalaisten käyttäytymisestä Keihäsmatkojen alkuaikoina ja vieläkin, varsinkin Tallinnan matkoilla yöllä sekä päivällä.
Myös thaimaalaisten, lähinnä Bangkokin seudulta tulevan keskiluokan määrä lisääntyy. He ovat tiukasti työn ja talouden sykkeessä kiinni. He tulevat Pattaya ja Jomtien beacheille loman ja viikonlopun viettoon. Myös muulta päin maata tänne tulee paljon maan kansalaisia. Heidänkään lomatarpeistaan minulle ei ole mitään käsitystä.

Sen olen huomannut, että kun jossakin valmistuu uusi condo tai vastaava, on omistajista usein iso osa thaimaalaisia. Joten niin sanotun ulkomaalaisomistuksen ja -kiintiön lisäksi myös thaiomistus menee kaupaksi. Jostain luin myös, että Pattayan kaupunginjohtajan ykköstavoitteita on saada Skytrain Bangokista Pattayalla saakka. Sitä odotellessa nautitaan elämästä, toisistamme sekä elosta ja olosta vaikkapa rantatuolissa.


maanantai 2. joulukuuta 2013

Thaimaan tuoksut

päivis: Tänään nenään osui poikkeuksellisesti pahoja hajuja, kun kävelimme Jomtienin rannan kävelytietä pitkin. Roskat olivat hakematta ja haju sen mukainen. Roskankeruun ongelmia on ollut meidänkin kotikadullamme, mutta jotenkin hajut tuntuivat siedettävimmiltä. Meillä roskankeruun ongelmaksi selvisi roska-auton hajoaminen. Mitenkäs keräät mitään, jos välineet eivät ole kunnossa. Kun auto saatiin takaisin liikenteeseen, roskakuskit tekivät pitkän päivän meidän kadullamme, mutta varmaan muuallakin.

Enimmäkseen Thaimaassa tuoksuu hyvälle. Olen jo tottunut katukeittiöidenkin tuoksuihin, jotka lihaperäisinä eivät oikein aluksi istuneet minulle. Nyt en niitä juuri huomaa tai sitten lihan hajut on onnistuneesti peitetty jollain mausteilla.

Jossain vaiheessa olin haistavinani kardemumman tuoksun yhdessä jos toisessakin paikassa. Mutta kun kukaan muu ei vahvistanut havaintoani, piti uskoa, että erehdyin tuoksun lähteestä tai sitten koko tuoksua ei ollutkaan.

Seuran salaattipöydän antimissa on paljon
tuttuja suomalaistuoksuja.
Asuntoomme Pattaya Suomi-Seuran neljänteen kerrokseen kantautuu usein hyviä tuoksuja. Erityisesti näin tapahtuu keskiviikkoisin, kun seuralla keitetään lohikeittoa. Varsinkin siihen silputtavan tillin tuoksu on aromikas. Toinen ruokahalua, tai paremminkin makean halua herättävä tuoksu leijailee meille asti, kun keittiössä paistetaan korvapuusteja.

Jormakin on alkanut tuoksua. Tunnistan hänen olevan lähellä, vaikka silmäni olisivat kiinni. Tuoksu on kookoksen. Jorma joutuu hoitamaan golf-kentällä polttamiaan huulia ja tekee sen kookosrasvalla. Se on yksi minun lempituoksuistani. Toivon silti, että Jorman huulet paranevat, sillä huulissa olevan rakkulat eivät ole mikään mukava asia.

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Juoma oli aina hintansa väärti...

jormas: Blogiin kirjoittelen toistaiseksi tai silloin tällöin osin samoja juttuja kuin esimerkiksi tänne: https://www.facebook.com/pattayasuomiseura. En laiskuuttani, vaan määränsä kullakin. Minullakin.

Elämässäni olen juonut paljon viinaa. Sanoisinko kohtuuttomasti. Siksi olen lopettanut sen kokonaan.
Mutta alkoholistin logiikka on joskus edelleen pistämätöntä. Kun join, juoma ei ollut koskaan liian kallista. Osti sen sitten Alkosta, trokarilta tai ravintolasta, oli se aina hintansa väärti.
Mutta hintatietoisia oltiin silloinkin. Kun juomalesti saattoi maksaa Kivikylässä vitosen enemmän kuin naapuri-Korsossa, lähdettiin sitä sieltä taksilla hakemaan. Ja kyyti kiemuroineen maksoi monta kymppiä.
Vaan toisin on nykyisin juomahankintojen kanssa. Kun soda tai muu ihmiselle välttämätön vesi voi maksaa paikasta riippuen täällä Pattayalla bahteina alle puolesta eurosta reippaaseen euroon, saattaa se jäädä joltakin joskus ostamatta. Se kun on liian kallista.

Pengon aika tavalla minulle tulevaa roskapostia, jota kai saa jokainen netinkäyttäjä. Silloin tällöin tulee pohdittua lähettääkö niitä joku kone ympäri maailmaa, sillä jotkut ovat niin tökeröjä, joltakin muulta kieleltä käännettyjä, jotta jopa minä ne tunnistan. En löydä niistä edes viruksia tai haittaohjelmia. Tosin en ymmärrä sitäkään mitä niillä kalastellaan. Miljonääriä ei minusta myöskään ole niiden avulla tullut. Ei tosin muutenkaan.

Tässä yksi esimerkki:
"Hei , Anteeksi näin ottaa sinuun yhteyttä , olen juuri nähnyt profiilisi ja sanon että oletminun tarvitse . Lyhyesti sanottuna, nimeni on Vincent Fragne , alkuperä Suomessa ja asun Suomessa . Kärsinvakavasta sairaudesta , joka tuomitsee minut varmaan kuolemaan on kurkun syöpä , ja minulla onsumma 500000 euroa, joka haluaisin tehdä lahjoituksen joku tuttusi ja rehellinen , jotta se tekee hyvää käyttöä . Omistantuonti liiketoiminnan punaista öljyä Ranskassa , ja menetin vaimoni siellä jo 6 vuotta, mikä vaikutti minuunpaljon ja en voinut naimisiin vasta mennessä , meillä ei ollut lapsia . Haluan tehdälahjoituksen kyseisen määrän ennen kuin kuolen voi minun päiväni laskea hänen vikansa tämä tauti on mitä minulla oli , muttarauhoittava lääke Ranskassa ei heti tietää , jos voit hyötyä tästä lahjoituksesta. tässä sähköpostiosoitteeni : vfragne@gmail.com. Otin voit vastata minulle"